Suomalainen kotimaassa

  Jokainen me toivomme elävämme unelmiamme todeksi, minäkin. Heinolan kaupunkifestivaalin nimenä ”Unelmien Heinola” taitaa koskettaa aika monia, myös niitä, jotka eivät ole festivaalikansaa. Käytiin mekin vilkuilemassa hulinaviikonloppuna kesäisen Maaherranpuiston tunnelmia. Ei yksin Maaherranpuisto ollut tapahtumien paikkana, mutta yksi näkyvimmistä. Yksi suosituimmista taisi olla yhteinen ruokailu puiston koivujen siimeksessä ”Saman taivaan alla”. Oli hopeisia kristallikynttilänjalkoja, kuohuviiniä, paljon muutakin, jokainen oli valinnut omalle lompakolleen sopivan tavan olla mukana. Yhteinen syöminen saman taivaan alla oli tärkein asia. Eipä ollut pakko kantaa omaa ruokaakaan mukanaan. Monenlaista oli tarjolla katuruokakaduksi muodostuneella puiston käytävällä, asiakkaita tuntui riittävän tungokseen asti. Tämä ohjelmalava oli käytössä koko viikonlopun. Lauantaina se alkoi katuruokafestareilla ja päättyi sunnuntaina konserttiin ”Heinolassa jyrää”. Unelmien Heinolaan kuuluu

  Heinäkuun lopulla Heinolassa ol tiin W ellamon aalloilla . Wellamohan on hyvä ja arvostettu veden emäntä, kalevalaisen runouden henkilö. Meillä Heinolassa oli Wellamosoutu, k irkkoveneiden kilpamittelö Kymijoen virran herruudesta. Soutajat järjestäytyivät pikkuhiljaa katsojien saattelemina veneisiinsä, kaikki tapahtui kovin leppoisan tunnelman vallitessa. Ei olisi uskonut kyseessä olevan hetken kuluttua kilpailu Kymij o en herruudesta. Tällaiselta näyttää nykyään kirkkovenesoutuun osallistuva vene, liukuvat istuimet, jalat kiinnit etään remmei hin , vesipulloille on siniset matkatelineet . . . karua, mutta toimivaa. Ei se kaikilla veneillä ollutkaan leppoisaa valmistautumista. Kun kaikki soutajat olivat istumassa jo veneessä, piti vene saada irti rannasta. Työntäjillä oli kysyntää. Helposti kaikki veneet eivät irtautuneetkaan koitokseen, toiset sujahtivat helpostikin . Näky oli oikeastaan aika erikoinen, etten sanoisi juhlava ja odottava, kun soutajat nostivat aironsa ylös.