Tekstit

Vanhaa Heinolaakin välillä

Kuva
Meillä Heinolassa löytyy arvokasta vanhaa, vielä ainakin. Vaarassahan vanha rakennuskanta on tänä päivänä kaikkialla. Tämä vanha talo on Kaupunginmuseo. Se sijaitsee v. 1872 valmistuneessa myöhäisempiretyyilisessa kauppias Ulrik Lindholmin talossa. Se on Kauppakadun ja Kaivokadun kulmauksessa. Tämä kuva on kuvattu Kaivokadun puolelta sieltä vanhojen omenapuiden lomasta. Kaupunginmuseon talo Kauppadun puolella on kin tosi pitkä ltä tuntuva rakennus. Se täyttää koko korttelin pituudelta. Rakennuksen viimeiset kunnostyöt on tehty v.2018- 19. Siis on aika hyvässä kunnossa vielä tänäänkin. Museona talo on toiminut v. 1984 lähtien. Samaan vanhaan aikaan sijoittuu myös tämä kartta, joka kertoo toisenlaisesta Heinolasta. Siitä ruohonjuuritason Heinolasta. Tommolan kaupunginosa oli oikea työpaikkojen keskittymä . Yhtään näistä työpaikoista ei ole enää edes löydettävissä. Tarkka etsijä löytää joitain merkkejä, joista voi arvailla ja joskus jopa tietää kin näitä paikkoja . Osittain sa

Valon juhlaa!

Kuva
  Hei, kuka se sanoikaan, että talvi vaan jatkuu! Ei meillä Heinolassa ainakaan, saimme talvikatkon viikonloppuna. Mitä muutakaan tämä valohurjastelu on! Tämä hurjastelu otti meidät valtaansa, nuoret, vanhat, lapset ja koiratkin. Olikin hauskaa askeltaa aivan uudessa maailmassa vanhoja askelmerkkejä seuraten. Kaikki alkoi kulttuurin keskuksesta, Taidemuseon, WPK:n talon ja Kesäteatterin takaa. Talot näyttivät kuin lehtisateen alla loistavilta. Olihan yksi vanha puukin punastunut kuin häpeillen tätä kummallista värimaailmaa. Ukraina oli mukana vanhan Kylpylä/Kirjastotalon värimaailmassa. Tämä talo soveltui mainiosti suurella pinnallaan viestimään, että kaikkialla ei ole mahdollisuutta tällaiseen iloitteluun. Kuka näistäkin lehdettömistä lehmuksista osaisi tai edes muistaisi kesän lehtien havinaa! Ei tullut mieleenkään sellainen, ehkä ei muillekaan. Olisiko se tästäkään tullut mieleen, kesä ja vihreät lehdet? Ei todellakaan! Tämä tällaisenaan riitti tähän iltaan Ilmaston

Talvi jatkuu . . .

Kuva
  Elämme rakkauden lumiaikaa edelleen, sen huomaa Rantapuiston lumella. Niin siinä vain kävi, että talvi jatkuu, toisena hetkenä kevät vilkkuu antaen toivoa ja houkutellen keväisiin ajatuksiin ja unelmiin. Mutta kyllähän me vanhat konkarit tiedämme, ei vielä hötkyillä, vielä nautitaan talvesta. Vasta sitten kun kevään valo pakottaa hötkyilemään ja kaikki tunnusmerkit iskee päin naamaa. Sitä odotellaan, ei kuitenkaan ihan tyynenä, vaan levoton olo kurkkii nurkan takana. On yksi, jota vuodenajat ei paljon heiluttele. Se on Heinolan rautatiesilta. Yhtä jykevänä sen kivipilarit kannattelevat siltaa talvella kuin kesällä. Kaupunkikuvamme tukipilari on tämä näkymä. Katsoo sitä mistä kulmasta tahansa, aina se on sama kaarisilta, josta jo lapsuudessa runoa koulussa lausuimme. Ennen lausuttiin runoja runopiirissäkin, lie kuopattu jo kauan sitten. Kuntoportaita ylös noustessa sai energiaa tästä iloisesta hymynaamasta, joka oli levähdyspaikan tuolilla minua odottamassa. Nousu käviki

Helmikuun hangilla!

Kuva
  Näin voisi oikeasti sanoa monella paikkakunnalla, Heinolassakin. Tosiasiassa sää on vaihdellut yhtä vilkkaasti kuin huhtikuun sää. On ollut pakkasta, suojaa, ja taas pakkasta ja suojaa. Yksi uskollisimmista elämänsulostuttajista on valo pimeydessä. Näin kauniita valoja on meillä Möljänpuistossa kulkijoiden ilona. Harva huomaa katsoa ylöspäin, en minäkään tiedä, milloin nämä valot on meille ilmestyneet, ne vain oli ilmestyneet. Onneksi lumipalloista on jotain sentään jäänyt jäljelle. Ei ole ihan helppo tunnistaa suuren lumipallon jäännöseräksi kuitenkaan. Nämä olivat varmaan lumilinnan alkua, mutta rakentajalta puuttui rakennuslupa, rahatkin pääsi siinä hötäkässä loppumaan ja sää teki kepposen. Jäljelle jäi vain sokkelin aineksia pari palaa, liian vähän. Minun sammakkoni ei hätkähdä sään muutoksia. Yhtä ihmeissään se on pakkasesta kuin märästä suojasään lumestakin. Taitaa olla harakan sukua, ei sekään paljon sään muutoksista hätkähdä. Puistol ehmus, Tilia x europaea Joku se

Kellahtanut talvi

Kuva
Elämme mielenkiintoista aikaa, lumi katoaa, ohenee, tiivistyy. Lämpötila heiluu nollan kahta puolta, räntää sataa, vettä sataa, luntakin hiukan.. Jos olisin puu, valmistautuisin kohta työntämään hiirenkorvia oksiini. Onneksi en ole puu, ja minullahan on kalenteri. No, puulla on myös kalenteri, paljon vanhempi kuin minulla, ikiaikainen sisäinen kalenteri, ehkä ne siksi selviävätkin niin hyvin. Saarni, Fraxinus excelsior Tämäkin saarni pitää tiukasti kiinni pähkylöistään, niiden aika ei ole vielä lennähtää maahan kasvuaan aloittamaan. Puu odottaa sinnikkäästi kevään tuulia, sitten se päästää jälkeläisensä avaraan maailmaan tuulen vietäväksi. Tänä talvena liukuesteet on olleet tarpeen meille tallustelijoille. Tämäkin kulkija tuolla mäen päällä on varmaan kiivennyt sinne liukuesteet kengissään. Tämä meidän kotikatummekin on aika hurjalta vaikuttava, onneksi siinä on tuota ”hiekkaa”. Ilman sitä olisi aika vaikeaa lenkkeilijälläkin, etenkin jos ei ole liukuesteitä kengissään. M