Suomalainen kotimaassa

Hei me saimme ihanan va lkoisen huurteisen joulun! Kuka muu sai? Ei kai me yksin tällaista joulua saatu! Jouluun kuuluu jokaisella jotain perinteitä, ja uusia perinteitä luodaan. Niin sen pitää ollakin uudet sukupolvet löytävät aina jotain uutta, niin meistä jokainen on aikanaan löytänyt ja osan siitä säilyttänyt. Ei se kuitenkaan tarkoita, että paheksutaan niitä vanhoja perinteitä. Jouluun mahtuu perinteitä laidasta laitaan. Muutama vuosi sitten Heinola julistautui Joulupuukaupungiksi . Se idea häipyi jonnekin taka-alalle, mutta jotain hyvää siitä jäi. Möljänpuiston suuret ja korkeat kuuset ovat edelleen ihania joulukuusia meille kaikille. Niiden valaistuskin on pidetty kunnossa. Toivotaan, että saamme jatkossakin pitää nämä suuret joulukuusemme. Heinolan hautausmaalla Muistolehdossa lukemattomat kynttilät kertoivat muistamisesta, kaipuusta ja elämän jatkumisesta menetyksestä huolimatta.  Jouluaattoilta oli muistamisen aikaa täällä. Meillä aivan uutena asiana joulunaikaan tori

Heinolaan joulu saapuu lumi pöllyten. Taidamme saada sen kuuluisan muistoihin jäävän vanhanajan joulun. Lunta siihen taitaa riittää nyt kaikkialla Suomessa. Monet tulevat muistamaan tämän joulun juuri sinä vanhan ajan jouluna. Jokainen sukupolvi tarvitsee ihan omansa sellaisen. Heinolan Lintuhoitola koki kiduttavan pitkään suljetun paikan kammon. Lintuinfluenssa pakotti sen linnutkin olemaan näkymättömissä. Moni kävi kuitenkin kurkkimassa, jospa . . Nyt on paikka taas auki, toivottavasti kävijät löytävät sen ja solmivat suhteensa uudelleen lempilintuunsa. Meillä ainakin Kaapo-korppi jo työntää Sepolle raakaa lihanpalaa verkon läpi ilahtuen käynnistämme. Kotipihan pihlajat saivat pitkään säilyneen huurrevaipan iloksemme. Eivät edes punatulkut sitä varistaneet, niin tiukasti se piti pihlajanoksat otteessaan, kiva. Joskus onnistaa, aurinko ja kuvaaja ovat samaan aikaan samassa paikassa. Talviaurinko ei anna armoa, se on niin hätäinen. Korkea koivu, ja sen komea latvusto, ei sitä n