Kohti uutta vuotta

Hei me saimme ihanan valkoisen huurteisen joulun! Kuka muu sai? Ei kai me yksin tällaista joulua saatu! Jouluun kuuluu jokaisella jotain perinteitä, ja uusia perinteitä luodaan. Niin sen pitää ollakin uudet sukupolvet löytävät aina jotain uutta, niin meistä jokainen on aikanaan löytänyt ja osan siitä säilyttänyt. Ei se kuitenkaan tarkoita, että paheksutaan niitä vanhoja perinteitä. Jouluun mahtuu perinteitä laidasta laitaan.

Muutama vuosi sitten Heinola julistautui Joulupuukaupungiksi. Se idea häipyi jonnekin taka-alalle, mutta jotain hyvää siitä jäi. Möljänpuiston suuret ja korkeat kuuset ovat edelleen ihania joulukuusia meille kaikille. Niiden valaistuskin on pidetty kunnossa. Toivotaan, että saamme jatkossakin pitää nämä suuret joulukuusemme.

Heinolan hautausmaalla Muistolehdossa lukemattomat kynttilät kertoivat muistamisesta, kaipuusta ja elämän jatkumisesta menetyksestä huolimatta.  Jouluaattoilta oli muistamisen aikaa täällä.

Meillä aivan uutena asiana joulunaikaan torilla tapahtui eläinten joulurauhan julistus. Eläkkeellä oleva Ahti-rovasti, lintujen ystävä, julisti joulurauhan kaikille eläimille, ihan kaikille. Se kattoi sen kapisen ketunkin, joka kesällä meillä liikkui, jos se vielä on elossa.

Heinolan toria on uudistettu, en oikein muista montako vuotta. Taitaa olla muiltakin jo unohtunut. Yksi tämän syksyn uudistuksista ovat nämä lasten kiipeilykuutiot. Harmi vaan, ei ehkä ole tarkoitettukaan aikuisille. Ehkä kesällä näemme lapsia kiipeilemässäkin niillä.

Metsän eläimiin liittyy tämäkin tammien alla tapahtuva lumen myllerrys. Joku lukijoistani tietääkin, kuka siellä Muonamiehen tammien alla lunta myllää. Kauriit siellä etsivät herkkuja itselleen, ne tunnistavat tammet talvellakin, eiköhän ne luota kesäiseen muistiinsa. Mikähän kauris se oikein on?

Mänty, Pinus sylvestris

Samassa metsikössä kauriiden kanssa liikkuu myös tämä puita halaava nallekarhu. Suojasäätä se ei kestänyt ja poistui keskuudestamme, muisto jäi.

Lehmus, Tilia cordata

Muonamiehenpuiston kolme lehmusta ovat kovin tuuheita ja leveitä. Niitä on helppo tarkastella ihan lähietäisyydellä. Nyt hämmäsytti ja ilahdutti tämä jouluilme. Yksi lehmus ei halunnutkaan luopua siemenistään, mihin se niitä säästääkään? Onko sillä tietoa, jota meillä ei ole!

Kun on oikein tarkkana ja nopea kamerakäsi saa talviauringonkin vangittua. Kotipihan näkymä korkeiden siperianpihtojen takana taivaalla oli loistavaa taivaslämpöä joulunaikaan.

Punatammi, Quercus rubra

Muonamiehenpuisto on lähiluontomme, näin talvella etenkin. Siihen metsään voi astua lyhyelläkin ulkoilureissulla. Siellä kasvaa kolme punatammea. Kaksi aikuista ja yksi nuorukainen. Kaikki ovat kovin korkeita ja hoikkia, niiden on pakko kohota korkeuksiin tiheässä metsässä, kohti valoa. Nämä puut eivät anna periksi, eivät luovu lehdistään helpolla, nyt vasta alkaa hangelle pudota mätkähtää niiden suuria lehtiä.

En minäkään pyöräile talvella, ei tämänkään pyörän omistaja. Minun pyöräni on katoksessa, mutta tämä vaan toiveikkaana odottaa päivästä toiseen kevättä torin reunalla. Hyvällä paikallahan se on. Heti keväällä pääsee vaikka torilla pyörähtämään sen ensimmäisen riemullisen spurtin.

Heinolan Lintuhoitolan avauduttua voimme taas vierailla lintuystäviemme luona. Joulun iloisia värejä edustavat nämä vilkkaat papukaijat, jotka ovat kiinnostuneita jokaisesta vierailijasta.

Näiden lintujen myötä jään toivottelemaan hyvää puhtoista uutta vuotta ihan kaikille, sinulle, minulle, linnuille . . . . 

Anneli