Suomalainen kotimaassa

  Tämä pieni tie Niemelänrannan metsikössä oli talvella hengenvaarallisen liukas. Entäs tänään, se on kuin houkutusten tie, joka kutsuu luvattomiin kohtaamisiin. No, melkein. Tähän sitten pitäsi rakentaa kerrostaloille tiet, autokatokset, paikat jätekeräyksiin, tiet niitä kerääville kuorma-autoille, postinjakajille, työmatkalaisille . . . toivottavasti suunnitelma ei toteudu, lähitulevaisuudessa ainakaan. Aivan kuin yhdessä yössä olisi Muonamiehenpuisto muuttunut tuoksuvaksi lumomaailmaksi. En missään ole ikinä nähnyt näin paljon tuomia, tuomia, jotka ovat melkein kuin tukkipuita. Niiden kukinnot ovat korkeuksissa. Niska kenossa niitä on katseltava, jos tahtoo niitä nähdä. Onneksi on niitä normituomia, joiden oksia voi nenän korkeudellakin nuuskutella. Ei näillekään olisi kerrostalojen seinustoilla enää elinmahdollisuuksia. Tämä tie on vielä kutsuvana lenkkeilijöille, koiranulkoiluttajille, rollaattorilla liikkuvalle, pyöräilijälle ja vaikka vain katselijalle ja kuuntelijalle.

  Joku lämminsydäminen oli huolehtinut kivikasvoista tuulisen rannan läheisyydessä. Näin niillä on ollut hyvä viettää talvi ja tuulinen kevät. Oikeanpuoleisella on paljettejakin pipossa. Kohta on aika, jolloin kivikasvotkin riisuvat pipot sinne kivikasvojen yläkomeroon odottamaan ensi talvea. Tämä kivikasvo juhlii selvästi kevään tuloa metsän siimeksessä. Ei pipoa, vain sinivuokkoja silmäniloksi. Ja se on säilyttänyt molemmat hampaansakin tuiskuissa. ”Hammaslääkäri” liimasi toisen hampaan paikoilleen viime kesänä, onneksi ”hammaslääkäri” löysi sen varvikosta. Isiäinen on lintujärvi, nyt sinne on rakennettu tekosaari, johon toivottiin naurulokkeja asukkaiksi. Ja kuinkas kävikään, ne ottivat heti omakseen saaren. Joutsenet jo ennättivät käydä arvioimassa pesäpaikaksi, mutta toiseksi jäivät. Näihin Isiäisen keinopesiin odotetaan sorsalintuja, taitavat vielä empiä. Kohta voi olla jo kilpailuakin, kun yksi ensin hyväksyy pesäpaikaksi. Juhlavalta tuntui nähdä kuinka kurki lähes