Metsän tuoksuvaa hurmaa

 

Tämä pieni tie Niemelänrannan metsikössä oli talvella hengenvaarallisen liukas. Entäs tänään, se on kuin houkutusten tie, joka kutsuu luvattomiin kohtaamisiin. No, melkein. Tähän sitten pitäsi rakentaa kerrostaloille tiet, autokatokset, paikat jätekeräyksiin, tiet niitä kerääville kuorma-autoille, postinjakajille, työmatkalaisille . . . toivottavasti suunnitelma ei toteudu, lähitulevaisuudessa ainakaan.

Aivan kuin yhdessä yössä olisi Muonamiehenpuisto muuttunut tuoksuvaksi lumomaailmaksi. En missään ole ikinä nähnyt näin paljon tuomia, tuomia, jotka ovat melkein kuin tukkipuita. Niiden kukinnot ovat korkeuksissa. Niska kenossa niitä on katseltava, jos tahtoo niitä nähdä. Onneksi on niitä normituomia, joiden oksia voi nenän korkeudellakin nuuskutella. Ei näillekään olisi kerrostalojen seinustoilla enää elinmahdollisuuksia.

Tämä tie on vielä kutsuvana lenkkeilijöille, koiranulkoiluttajille, rollaattorilla liikkuvalle, pyöräilijälle ja vaikka vain katselijalle ja kuuntelijalle. Kaikille aisteille on löytöjä.

Tällaisia tukkipuita on osa tuomista kohoten korkeuksiin kukkivana latvustona. Siellä laulaa mustarastas ja kukkuu käki.  Naapurin lahopuussa nakuttelee tikka.

Tuomi, Prunus padus

Matalammalla löytyy meikäläisen nenäntasollekin tuoksuvia oksia.

Vanha kaatunut tuomi herää tähän aikaan kuin muistoina menneistä vuosista riemulauluun rungosta lähteneiden uusien oksien kukkiessa. Uskomatonta, mutta totta.

Vanha ”satahaarainen” saarnivaahtera herää ja villiintyy kukkimaan kuin nuorukainen parhaassa iässä. Kukinnon runsaus yllättää sitä katsomaan pysähtyneen kulkijan

Saarnivaahtera, Acer negundo

Yksittäinen kukinto oksan päässä saa ihmettelemään, sehän on mahtava katseenvangitsija.

Rauduskoivu, Betula pendula

Kallion kyljessä tämä koivu on saanut seurakseen kukkivia tuomia, myöhemmin kultapallot ja punalehtiruusut somistavat paikkaa. Nämä ja monet muutkin kasvit ovat muistoja Niemelän kartanon ajoilta. Muistoja on myös koivun runkoon kaiverretut nimikirjaimet ja sydämet! Rakkauden muistoja.

Tämän jäästä kohoavan ”jääkarhun” olen ikuistanut tammikuun eka blogiin. Silloin se puolusti juuri tätä Niemelänrannan lehtevää metsää ja sen monimuotoista kasvillisuutta. Nyt ”jääkarhu” on antanut olemuksensa kesäiselle ”ruskeakarhulle”. Samaa tehtävää molemmat uskollisesti hoitavat.

Kuka osaa lukea tätä lennokasta viestiä vanhan männyn kuorenpalassa, voisiko olla kirjanpainajan tekstiä? Tämä ei ole kuitenkaan tuolta Kirjanpainajankadulta!  Ehkä tässä lukee ”säilyttäkäämme luontoa, kaupungissakin!” Pientä teksti on, männynneulanen on siksi hyvä mittakaava. 

Näihin mietteisiin ja tuomentuoksuun jäämme me kaikki suloisen kesän keskelle.

Anneli