Suomalainen kotimaassa

  Olipas lokakuulla vauhtia, ei kauaa aikailtu, kun kesälle jo vilkutettiin jäähyväisiä. Ei ennättänyt oman pihan villiviinikään saada syksyn ruskaa, kun lehdet jo velttoina roikkuivat. Uskomatonta, en saanutkaan ihailla villiviinin punaa omalla pihalla. On toisaalta hyvä, ettei kaikkea herkkua saa, osaapahan seuraavalla kerralla antaa arvoa. Onneksi jollain toisella pihalla, Kylpylän rannassa ja Paimenkalliolla villiviini ennätti vilautella ruskan loistoaan. Niillekin, jotka eivät ruskasta välitä tai edes huomaa. Kylpylän rannan punaisena hehkuva talo on kuin sadusta, keitähän siellä asustaa. Voi vain arvalla, milloin villiviinit on istutettu, kuinkahan monta vuosikymmentä sitten? Kenen toimesta asiaan on ryhdytty silloisessa kylpyläkaupungissa? Hyvä, kun on ryhdytty toimeen. Villiviini,  Parthenocissus quinquefolia Paimenkallion puna pursuaa kaikkialle, alhaalta se kiipeää kallion päälle, leviää siinä, jatkaen matkaansa mäntyjen oksistoon häipyen lukuisten oksien sokkeloihin

  kurkia hanhia Niin siinä kävi, että sääennustaja taisi osua oikeaan, lokakuu alkoi syksyn tuoksulla. Sen tunsi, kun astui ovesta omalle terassille ja kuulosteli maailmaa. Taivaalta kuului muuttomatkalla olevien kurkien riemullista menomeininkiä! Eikä kauaa kestänyt kun matkalla oli hanhiaurakin! Maailma oli saanut uuden tuoksun! Syksyn tuoksun. Harmio, Berteroa incana Pikkuapila, Trifolium dubium Kesä tuntuu kuitenkin jatkuvan luonnossa monin paikoin ja antaa luvan iloita kesän väreistä ja uudelleen heräävistä kesän kukista. Pikkuapila lykkää uusia heleänvihreitä lehtiään ja pikkuruisia kukkiaan aseman hiekalla. Sillä ei ole harmainta aavistustakaan, että sen kukinta-aika päättyi jo heinäkuussa, hui hai! Harmion kuivaan korteenkin puhkeaa kukkia. Niillä ei ollut mitään tietoa lokakuun ottaessa komentoonsa luonnon järjestyksen. Kesän muistosta kertoo sekin, että Heinolan kuuluisa kesäteatteri riisutaan talvilepoon. Sen katoksen poisto on aina iso operaatio, mutta kunnialla