Suomalainen kotimaassa

       Joku aika sitten kuvittelimme olevamme lähdössä tammikuun pakkasiin ja talven pyryihin. Olemme niitäkin saaneet, mutta olemme saaneet myös keväisen sään päiviä, auringon aikaansaamia vesilammikoita ja liukkautta. Näimme jopa Tyyrpuurin luona ihmisiä istumassa ja nauttimassa auringonsäteistä. Viis siitä, että edessä oli paksua liukasta jäätä, jonka yli he varovasti kaatumatta selvisivät penkille istumaan. Tällaista on ilmastomuutoksen näkyminen arjessamme. Opimme tästä lisää, aika mielenkiintoista, kokien jotain uutta ja vanhaa sekaisin.      Kirkkomatkan saimme tehdä upeassa talvisessa maisemassa kirkonkylään. Puissa lunta niinkuin talvella pitääkin olla. Aurinko valaisi tienreunan puut saaden joulukirkon tunnelman ja aisakellon helinän kuulumaan autonmoottorin asemesta. Ihan totta.      Tämä risteys kirkonkylässä vanhan punamultaisen navetan kulmalla on kaikille heinolalaisille tuttu. Sitä kautta ajetaan myös lintutornill...

    Nyt me kaikki olemme kuin uuden sumuisen edessä. Hurjaa, mitähän tämä vuosi meille antaa, olemmeko tyynin mielin ottamassa sen kaiken ihanan, pettymyksen, yllätyksen, mitä tämä vuosi meille antaa.   Vaihtoehtoja on enemmän kuin vuosi sitten, tuntuu siltä. Avoimin mielin astumme eteenpäin ja katsomme mitä vuoden lopulla käsiimme jää. Ne uudenvuoden lupaukset, vieläkö muistat niitä. Jos lupauksesi oli, että lupasit olla lupaamatta mitään, koko elämäsi on avoinna vaikka mihin. Meillä on mielenkiintoista odotettavaa, askellamme kohti kevättä, yhdessä. Ensin elämme tätä talvea ja nautitaan talven tuomista iloista. Niitä löytyy, pidetään silmät auki.    Viime vuoden viimeinen ilta, rakettien rätinä ja pauke. Se siivitti meitä kohti uuden vuoden alkua. Viima oli kylmä, mutta moni jaksoi odottaa kello 18, kun ensimmäinen raketti nousi ylös, jonkun droonikin jaksoi odotella korkealla. Moni sitä ihmetteli, mikä vihreä valo taivaalla palaa! Onko se uusi tähti va...