Tammikuun kevättä ja talvea

 

    Joku aika sitten kuvittelimme olevamme lähdössä tammikuun pakkasiin ja talven pyryihin. Olemme niitäkin saaneet, mutta olemme saaneet myös keväisen sään päiviä, auringon aikaansaamia vesilammikoita ja liukkautta. Näimme jopa Tyyrpuurin luona ihmisiä istumassa ja nauttimassa auringonsäteistä. Viis siitä, että edessä oli paksua liukasta jäätä, jonka yli he varovasti kaatumatta selvisivät penkille istumaan. Tällaista on ilmastomuutoksen näkyminen arjessamme. Opimme tästä lisää, aika mielenkiintoista, kokien jotain uutta ja vanhaa sekaisin.

    Kirkkomatkan saimme tehdä upeassa talvisessa maisemassa kirkonkylään. Puissa lunta niinkuin talvella pitääkin olla. Aurinko valaisi tienreunan puut saaden joulukirkon tunnelman ja aisakellon helinän kuulumaan autonmoottorin asemesta. Ihan totta.

    Tämä risteys kirkonkylässä vanhan punamultaisen navetan kulmalla on kaikille heinolalaisille tuttu. Sitä kautta ajetaan myös lintutornille ja kesällä ihmettelemään niitä vesipuhveleita, joita ei koskaan näe, kun ovat näkymättömissä. No, jotkut onnelliset sattuvat oikeaan aikaan ja näkevät.

    Pitäjän kirkko, monien rippikirkko, hääkirkko, vihkikirkko, hautajaiskirkko on nyt sisäilman tutkinnassa ja pois käytöstä jonkun aikaa. Eiköhän vaiva vanhan kirkon kohdalla tule tutkituksi ja hoitokin löytynee, Suomessa riittää siihen viisautta ja kokemusta. Tässä välillä messutaan srk-talossa. Jäädään tyynin mielin odottamaan.

    Muonamiehenpuiston ainut penkki on tämä matala donitsi. Se elää vuodenaikojen mukaan, istuja voi nähdä edessään kesällä laineita, lokkeja ja veden ylle kaartuvia koivuja, talvella jäätä, lunta ja jäykkinä sojottavia oksia. Kun on paljon lunta, ei istujiakaan ole, donitsi muuttuu lumidonitsiksi. Myrsky katkoi männynoksia donitsin päälle joku aika sitten.

Metsäkauris, Capreolus capreolus

    Metsä on talvella mielenkiintoinen paikka. Jälkiä on, aina ei meikäläinen osaa niitä tulkita, kettu, koira, supikoira? Metsäkauriin jäljet ovat siitä helppoja, etenkin silloin kun niistä voi erottaa sorkan jäljen, vaihtoehtoja ei montaa ole. Eihän Heinolassa villisikoja ole. Tänä talvena jälkiä on paljon viime talvista vähemmän, joku tietänee syyn metsäkauriiden suhteen?

    Näistä jäljistä ei voi erehtyä. Muonamiehenpuiston latu se siinä on, koneella tehty latu. Tänä talvena on tehty latu, se on sulanut, on tehty uusi latu, se on sulanut. Nyt jännätään, milloin tulee uutta lunta, että saadaan taas uusi latu, kyllä se tulee, kun lunta saadaan ja latutraktori on nopeampi lauhtumista.

    Näin kävi rannalla, jää muuttui vetiseksi, rantaan jäi kapea jään ja lumena alue. Joku koira on hieman käynyt kurkkaamassa, mutta viisaana ei ole lähtenyt epävarmalle jäälle. Liekö omistaja kiljaissut äkkiä komennon.

    Taisi mennä tipaton tammikuu nyt puihin. Näin iloisesti uimarannan pukukopin katolta lumi sulaa auringossa. Sai varoa kun siitä alta kuljimme seinustan aurinkoa ihailemaan. Siinähän kohtaa jää ja kesän vihreät heinät. Kohta ne jo taas jäätyvät entiselleen ja kohta taas . . .

Mustarastas, Turdus merula

    Tänä talvena pihlajat notkuivat marjoja, tuntui, etteivät ne kelpaa kenellekään. Niitä kyllä käytiin katselemassa ja maistelemassa. Mutta joulun jälkeen alkoikin herkuttelu, räkättirastaat, tilhet, mustarastaat, kaikille kelpasi, tänään on jo lappu luukulla, ”valitettavasti marjat on päässeet loppumaan, ensi syksynä saamme uuden erän”.

Tähän mustarastaan kanssa mekin jäämme nauttimaan viimeisiä marjoja, sinä ja minä. Hyvää talven jatkoa meille kaikille!

A