Suomalainen kotimaassa

     Talvi pitää meitä otteessaan, meidän ei tarvitse pitää kiinni, kunhan pysytään kyydissä turvallisesti. Joku jo tuskailee, joku nauttii hiihtokeleistä, joku jostain muusta talven riemuista. Onneksi jokaiselle on jotain, jopa ikkunasta katsellen voi talvesta nauttia. Kaikilla ei ole mahdollisuuttakaan askeltaa kovassa pakkaskelissä.    Heinolan talvi on muuttunut vakaaksi, ei räntää, ei loskaa, ei jäisiä katuja, ei liukuesteitä, vaan vanhanajan talvea. Turvallisen tuntuista herätä aamuisin pakkasaamuun, se kertoo jatkuvuudesta. Tietää mitä on tulossa, talvipäivä. Vain tuulen suunta ja voima tekee sen, että miettii, mihin lenkillä askeleensa suuntaa. Tuulensuojaan on hauska hakeutua, saa edetä omaan tahtiinsa, katsoa ja kuunnelle rauhassa. Metsässä on aika hiljaista, mutta näkemistä on enemmän, se muuttuu kovin hiljalleen, kun lunta satelee laiskasti. Tällainen rauhallinen talvihan tuntuu nyt sopivan tähän kovin yllätyksiä täynnä olevaan maailmantilanteesee...

     Koko Heinolan maailma meni uusiksi keskiviikkoaamuna 4.2. Ikkunoista aukeni ensi vilkaisulla häkellyttävän kauniita puita puettuna valkoisiin harsomekkoihin. Tuntui, että monet muutkin säntäsivät lenkille tämän näyn innoittamina. Tämä tarvittiin, että unohdimme purevan pakkasen. Luonto sai meidät unohtamaan, eikä palellutkaan! Koimme jonkun ihmeen, johon päivän uutisilla ei ollutkaan pääsyä latistamaan sitä, hieno juttu.    Maaherranpuiston keskikäytävä, jonka päässä kuultaa se kuuluisa Seminaari, jonka käytöstä tai käyttämättä jättämisestä me Heinolassa jaksamme aina vääntää kättä. Hienoa, että meillä on tällainen ihan oma juttumme.    Innokkaimmat huurrepuiden ihailijat pysähtyivät jopa ulkokuntosalin laitteisiin Möljänpuistossa liikuttelemaan luita ja lihaksiaan. Sekin palkittiin, sai ihailla aurinkoa huurteisten koivujen läpi. Aurinko jopa kannusti suorituksiin, vaikka sormet oli jäätyä metalliputkiin.    Tästä Muonamiehen...