TALVI, OIKEA VANHANAJAN TALVI JATKUU

 

   Koko Heinolan maailma meni uusiksi keskiviikkoaamuna 4.2. Ikkunoista aukeni ensi vilkaisulla häkellyttävän kauniita puita puettuna valkoisiin harsomekkoihin. Tuntui, että monet muutkin säntäsivät lenkille tämän näyn innoittamina. Tämä tarvittiin, että unohdimme purevan pakkasen. Luonto sai meidät unohtamaan, eikä palellutkaan! Koimme jonkun ihmeen, johon päivän uutisilla ei ollutkaan pääsyä latistamaan sitä, hieno juttu.

   Maaherranpuiston keskikäytävä, jonka päässä kuultaa se kuuluisa Seminaari, jonka käytöstä tai käyttämättä jättämisestä me Heinolassa jaksamme aina vääntää kättä. Hienoa, että meillä on tällainen ihan oma juttumme.

   Innokkaimmat huurrepuiden ihailijat pysähtyivät jopa ulkokuntosalin laitteisiin Möljänpuistossa liikuttelemaan luita ja lihaksiaan. Sekin palkittiin, sai ihailla aurinkoa huurteisten koivujen läpi. Aurinko jopa kannusti suorituksiin, vaikka sormet oli jäätyä metalliputkiin.

   Tästä Muonamiehenpuiston tallatusta ja hiihdetystä tieurasta aukeaa juuri se talvinen hiljaisuus, mitä me nyt kaipaamme rauhoittumisen paikaksi, oma Terveysmetsämme. Siinä odottaa vasemmalla puolella se suuri upea tuomi, joka valkeilla kukillaan keväällä tekee kulkijan matkan tuoksuvaksi, kuin juhlamatkaksi. Kuka muistaa sen tuoksumaailman? Autanpa hiukan muistiasi, johan muistat.

      Matkaa voi jatkaa eteenpäin Kananiitynlahden rantaan. Siinä laiturilla seistessä voi antaa mielikuvituksen lentää, mitä kaikkea tässä aukeaakaan kesällä. Rannalla on monta venelaituria, ei olekaan hiljaista. Usein näkyy ja kuulee lähteviä ja palaavia veneitä.

    Siinä vieressä on melkein läpi talven sulana pysyvä pieni vesiura. Se on varmaan hulevesien kulkuväylä järveen. Auringon pilkistäessä puiden takaa pienen hetken sen hohto saa ojan veden viestimään, että täällä piilee aarre! Lähdetäänkö etsimään sitä! Nytkö vai myöhemmin?

   Matka jatkuu takaisinpäin halki metsän, Mikonsaarentiellä kohtaa monenlaisia eläinten jälkiä ja joskus jopa ennättää nähdä niistä vilauksenkin. Orava saattaa istua hiljaa korkean männyn yläoksilla ja sieltä tarkkailla kulkijoita, kettu on askeltanut vasta tien yli, ja monet jäniksenjäljet kertovat pitkäkorvien reiteistä. Jopa kauriitakin voi hyvällä onnella tarkastella pensaiden takaa, mistä ne taas pitävät silmällä kulkijoita. Väistelevät meitä taitavasti.

   Tammi, Quercus robur

   Tammikuun hetkellinen auringonvalo osuu tammen oksiin. Lumi viipyilee oksilla kunnes tulee kova tuulenmyräkkä, se ravistelee lumet alas oksilta. Nyt lumet luovat talvisen maailman liikkumattomuuden illuusion kulkijan iloksi. Kannattaa nostaa katse ylös, se palkitsee laiskankin kulkijan.

   Jos maltat jatkaa matkaasi Rantakasinon vierasvenelaiturien maailmaan. Näet talvisen maiseman Heinolan pääpaikalta. Näkymä silloille ja alas virtaan on aivan toisenlainen kuin kesällä, vaikka tärkein, virta, onkin myös nyt sulana ja vie mennessään hyydejäätä alas ja eteenpäin, jonnekin, minne lie.

   Vierasvenelaiturit seisovat hiljaa ja vain odottavat. Ne odottavat sitä vilkasta veneilyelämää, jolloin veneet tulevat ja lähtevät. Joku kertoi, että lisää laituripaikkoja tarvitaan. Näin varmaan onkin, sillä ruuhkia ruokkivat ne tapahtumat, joihin veneväki katsoo, että on ihan pakko lähteä Heinolan kesään.

   Vaahtera, Acer platanoides

   Taivas on sininen, vaahtera on valkoinen, vain kerran elämässään se saa olla valkoinen. Tuskin me kukaan muistamme kesällä nähneemmekään joskus valkoisen vaahteran. No, ei voi olla varma, jospa joku tämänkin näyn saisi joskus mieleensä, kun vaahtera kukkii tai on punaisena ruskan väreissä.

   Tämän vaahteran valkoisille oksille mekin jäämme, sinä ja minäkin. Ole varovainen, ei saa karistaa huurretta!

   Hyvää talven jatkoa meille kaikille, 

 Anneli