Talven otteessa kunnolla

 

   Talvi pitää meitä otteessaan, meidän ei tarvitse pitää kiinni, kunhan pysytään kyydissä turvallisesti. Joku jo tuskailee, joku nauttii hiihtokeleistä, joku jostain muusta talven riemuista. Onneksi jokaiselle on jotain, jopa ikkunasta katsellen voi talvesta nauttia. Kaikilla ei ole mahdollisuuttakaan askeltaa kovassa pakkaskelissä.

   Heinolan talvi on muuttunut vakaaksi, ei räntää, ei loskaa, ei jäisiä katuja, ei liukuesteitä, vaan vanhanajan talvea. Turvallisen tuntuista herätä aamuisin pakkasaamuun, se kertoo jatkuvuudesta. Tietää mitä on tulossa, talvipäivä. Vain tuulen suunta ja voima tekee sen, että miettii, mihin lenkillä askeleensa suuntaa. Tuulensuojaan on hauska hakeutua, saa edetä omaan tahtiinsa, katsoa ja kuunnelle rauhassa. Metsässä on aika hiljaista, mutta näkemistä on enemmän, se muuttuu kovin hiljalleen, kun lunta satelee laiskasti. Tällainen rauhallinen talvihan tuntuu nyt sopivan tähän kovin yllätyksiä täynnä olevaan maailmantilanteeseen tasapainottaen kaiken lumenpehmoiseen vaippaansa.

    Stora Enson tehtaan höyrytkin kohoavat taivaalle luoden vakauden tunteen, kaikki on siis hyvin.

   Sään äkkinäistä muutosta saattaa talvellakin tapahtua nopeasti, ja erikoisia sääilmiöitäkohtaa yllättäen. Eräänä päivänä lenkillä sää muuttui äkkiä sumuiseksi. Silloin juuri olimme tulossa Möljänpuiston rantaan ja näimme kuinka vastapäinen Sepänniemi olikin äkkiä sumuseinän takana. Siinä ihmetellessä sumu liikkui hitaasti, vähitellen erottui Sepänniemikin pehmoisen sumuseinän takaa. Olihan hauskaa katsella uuden sävyn saanutta maisemaa. Tuntui sää muuttuvan myös kylmemmäksi, siis se muuttui kosteammaksi.

 

   Kauriit vierailevat melko säännöllisesti Muonamiehenpuistossa tammien alla etsimässä ravinteikkaita tammenterhoja. Ne kaivavat lumen alta kärsivällisesti yhä uudelleen ja uudelleen herkkupaloja ja löytävätkin, koska tulevat aina uudelleen. Melkoista työtä ne tekevät tammenterhoja löytääkseen.

   Vaahtera, Acer platanoides, Terijoen salava, Salix euxina 'Bullata'

   Saimme ihanan pitkään säilyneen kuuran koko Heinolan talviseen maailmaan. Kaikki oli hurmaavan paksun kuuran peittämää, mikään ei näyttänyt rumalta. Kuuran peittämää vaahteran oksaa kurkottava terijoen salava hohti auringon säteiden sulostuttaessa sitä.

   Rannat saivat kestävän jääpeitteen ja lumi antoi mahdollisuuden hiihtää jäällä lähellä rantaa tai kulkea polkuja muodostaen, näitä polkuja hyödynsivät eläimetkin. Tässä Muonamiehenpuiston rannassa yhteistä polkua hyödynsivät ihmiset, kauriit, jänikset ja ehkä jokin muukin eläin. Rannan puut hienostelivat paksussa kuura-asussaan.

   Kerroin tammikuun kakkosblogissa Muonamiehenpuiston suuresta nokkosesiintymästä. Nyt se on saanut uuden ilmeen kuurasta, sekin. Niin pehmoista, niin houkuttelevaa katseltavaa, tekee mieli hiukan ravistella, ei kuitenkaan, annetaan taideteoksen olla.

   Makedonianmänty, Pinus peuce , Siperianpihta, Abies sibirica

   Möljänpuiston Makedonianmänty ja Siperianpihdatkin saivat paksun kuurakoristeen. Ne seisoivat hellyttävän pehmeänoloisina alas rantaan menevän tien vieressä kaikkien ihailtavana. Kyllä niitä pysähdyttiinkin ihailemaan, moni hiljensi lenkkivauhtiaankin niiden takia. Talven kauneuden takia meidän kannattaa vähän jarrutella vauhtiamme.

   Möljänpuiston ulkokuntosalissa oli aivan uudenlainen ympäristö kun huurteiset pensaat ja puut seurasivat ympärillä kun reippailija yritti kylmyydessä vielä lisätä vetreyttään rehkien. Kyllä siinä oli sormet jäätyä, sillä metalli on tunnetusti kylmää sormien alla pakkasessa. Oletko kokeillut? Jos et, vielä ennätät.

   Alhaalla Muonamiehenpuiston rannassa pilkottaa lumesta kaatuneen koivun sahattu pölli ja sen värimaailma. Se muistuttaa, että suurikin voi rojahtaa sopivan tuulen mukana alas ja jäädä niille sijoilleen. Ilman sahuria se olisi estänyt rantapolulla kulkemisen. Minkä niminen raivo siitä olisi tullutkaan, koivuraivo?

Tämän pölkyn päälle me jäämme pehmoiseen lumeen nyt istumaan, sinä ja minäkin, ei istuta kauan.

Hyvää helmikuun loppua! 

Anneli