Uusi alku


Miten sitä osaakaan kirjoittaa ja kuvittaa ”Suomalainen Kotimaassa” ?


”Suomalainen Unkarissa” ja


”Suomalainen Kyproksella” on tuttua, mutta entäs tämä kotimaa?


Sehän on vallan helppo juttu, meillä on niin hieno luonto, lunta, kasveja, järviä, metsää, eläimiä, avaria maisemia! Kotipihalta aukeaa pikkukaupungissa jo paljon hienoja näkymiä. Haluamme jakaa kotimaamme sielua pienen paikkakunnan näkökulmasta. Tervetuloa mukaamme!


Tammikuun luonto on kaunista talvea, oikeaa Suomen talvea. Joskus kuin marraskuuta, mutta onneksi vielä harvoin. Tänä vuonna ihan kunnon lumista tammikuuta, niin oli muuten viime vuonnakin, kuka muistaa?

Siirtyminen Kyproksen leudosta säästä äkkiä Suomen pakkasiin olikin elimistölle pienoinen shokki. Niin kylmältä alkuun tuntui ulkona. Aluksi muutama päivä piti oikein totutella pakkaseen.


Mustarastas, Turdus merula, napsii ikkunan takana pakastemarjoja pihlajasta, onneksi niitä on jäänyt jäljelle syksyn suuresta sadosta tilhien ja rastaiden vierailuista huolimatta.


Eläimiä näkyy kotipihallamme nyt aika harvoin, ei olla viidakossa. Linnut ovat nyt tammikuun alussa aika vähissä, oravatkin, Sciurus vulgaris,  lymyävät metsän siimeksessä. Tämä kuva on viime talven tammikuulta, nyt ei ole kotipihalla näkynyt kuin muutama jälki. Joulun paikkeilla oli ollut paljon pikkulintuja ja oraviakin, kertoi naapuri.

Silloin me olimme vielä Kyproksen maisemissa palmukyyhkyn kujerrusta kuunnellen.


Nyt on aika mielenkiintoisen kotimaan! Nyt alkaa kevään odotus, päivät pitenee . . . A


Kommentit

  1. Ihana oravakuva:) Ja oikein hyvää kevään odotusta teille. En pystynyt lisäämään tätä blogia blogilisaani,jotain häikkää bloggerissa,joten laitoin sen Chromen lukulistaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin hyvää kevään odotusta, sinulla ja Kyproksella se on jo alkanut, mutta me leikimme vielä lumella!
      Tämän blogin rakentamisessa on jotain hankalampaa kuin ennen. Toimii jotenkin tosin?

      Poista
  2. Näyttäpäs nyt erilaiselta täällä. Kieltämättä Kylmältä tuntuu, vaikka on täällä pakkasessa tottunut olemaan...Tervetuloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Aina tervetuloa tuntuu niin henkilökohtaiselta toivotukselta. Kylmää oli meilläkin, aamulla -18,5! Hui! Koko päivä on ollut samoja lukemia, ei lenkille tänään, ei edes mielikuvituskoiraa taluttamaan! Hyvää tammikuuta!

      Poista
  3. Nyt sainkin lisättyä tämän uuden bloginne blogilistalleni, se vaan on hankalempaa kuin aiemmin,jotain hyviä muokkausjuttuja ovat poistaneet, mutta onneksi selvisi miten nyt saa lisättyä blogin listaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno juttu. Et osaa arvata paljonko meillä on pakkasta. Arvasin, ettet osaa!
      Meillä oli - 23! Onneksi ei ole koirulia, Kyproksen jälkeen on vielä hiukan hakusessa pakkaskelissä ulkoilu.

      Poista
  4. Huh m ikä pakkanen....Mutta muutama kuukausi ja on jo kevät. Hyvää totuttelua ulkoiluun pakkaskeleissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totutellaan, totutellaan, kohta on jo valkovuokkoja ja voikukkia.
      Harmi, tätä Suomalainen Kyproksella ei saa pois, ei millään!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

TOSSUKOITA JA KUKKOJA HEINOLAN TORILLA

Joulukuu jo saapuu, juhlariemut tuoden . . .

Kevät jaksaa yllättää