Suomalainen kotimaassa

     Heinolan talveen kuuluu nykyään aina valon juhlaa. Puoli Heinolaa juhli talvea valojen ja outojen värien vallassa peräti neljänä iltana. Kaikki, jotka halusivat tämän nähdä ennättivät tämän kokea. Kyllä ihmisiä näkyikin Rantapuiston käytävillä vauvasta vaariin, rattaista rollaattoriin.    Kukapa uskoisi, että tämän keltaisen viirutalon takaa löytyy meidän vanha kylpylän rakennus, entinen kirjasto ja vaikka mikä tässäkin talossa on kotinsa saanut. Nyt sen seinät elivät hurjaa elämää, päädyt ja julkisivu vaihtuivat tiuhaan tahtiin. Tyhjillään vuosia ollut talo heräsi henkiin edes muutamaksi illaksi.    Vanha historiallinen museo, Kivalterin talo sai aika hurjan ilmiasun. Jotain tosi salaperäistä siihen sisältyi näiden valojen myötä. Varovasti sitä pysähdyttiin katsomaan ja hiljaa pihapiirissä askellettiinkin.    Rantapuiston valot ja valopilarit saivat paikan näyttämään joltain toiselta, oudolta. Ihmiset velloivat käytävää edesta...

   H einolan talvi elää voimakkaasti, pakkasta, suojaa, pakkasta . . . Rannoillakin elämä on mielenkiintoista. Viime kesän korsiin tarttuu jäähelmiä, irtoaa ja taas tarttuu. Vielä laineiden tuomaa vaihteluakin voi utelias kulkija jäädä tuijottamaan. Mikä on tuijottaa, kun on mitä tuijottaa. Onko tämä nyt sitten jäähelmien kyttäämistä, voi ollakin. P unatulkku, Pyrrhula pyrrhula    Talvi saa jatkoa, ihan hyvää talvista jatkoa. Vakaata kulkua kohti kevään heräämistä, hiljalleen. Mille talvi tuoksuu? Mikä on nimeltään se oikea talven tuoksu, lumen tuoksu. Sen tuntee kun oven avaa talvisena aamuna. Punatulkkukin sen tuoksun nokassaan tuntee. Näin on punatulkulla nyt ankeaa, kaikki pihlajanmarjat on loppu. Niitä oli niin paljon, että vaikeaa on ymmärtää, että ne tulivat kaikki syötyä. Tosin niitä on pihlajan alla lumi punaisenaan, osa rikottuina ja siemenet napsittu nokkaan, osa syömisen tuoksinassa pudonneina. Seittitakiainen, Arctium tomentosum    Lume...

  Vaahtera, Acer platanoides     Niinhän siinä kävi, että talvea saatiin, tuulisia päiviä, lumisateita, räntäkuuroja, siis sellaista talven tuntua. Suojasää oli uhka hangille, menetettiin niitä aika paljon, hiihtokelit meni. Avantouimaritkaan eivät voi uida avannossa, on tyydyttävä vain kylmään veteen. Mutta meillä saatiin ihailla helmiäispilviä, itäisellä taivaanrannalla aamutuimaan juuri ennen auringonnousua. Tulipa tällekin ilmiölle nyt nimi, kun TV-uutisissa se kerrottiin. Yritetään muistaa. Toisessa kuvassa talvinen vaahtera vasten helmiäispilviä näyttää jopa itseään kauniimmalta.     Ei ihan vielä laskeudutakaan maanpinnalle helmiäispilvistä. Käydään korkealla, rautatiesillalla, joka on nyt elämänsä kunnossa kuukausien remontin jälkeen. Sinne askelletaan heleänvihreitä kuntoportaita myöten, reippaasti, hengästymättä. Aurinko on sulattanut eteläistä rinnettä, kuin kevään aavistuksena, etuajassa. Raiteet kaartuvat etelän suuntaan kauniisti sillalla....

       Joku aika sitten kuvittelimme olevamme lähdössä tammikuun pakkasiin ja talven pyryihin. Olemme niitäkin saaneet, mutta olemme saaneet myös keväisen sään päiviä, auringon aikaansaamia vesilammikoita ja liukkautta. Näimme jopa Tyyrpuurin luona ihmisiä istumassa ja nauttimassa auringonsäteistä. Viis siitä, että edessä oli paksua liukasta jäätä, jonka yli he varovasti kaatumatta selvisivät penkille istumaan. Tällaista on ilmastomuutoksen näkyminen arjessamme. Opimme tästä lisää, aika mielenkiintoista, kokien jotain uutta ja vanhaa sekaisin.      Kirkkomatkan saimme tehdä upeassa talvisessa maisemassa kirkonkylään. Puissa lunta niinkuin talvella pitääkin olla. Aurinko valaisi tienreunan puut saaden joulukirkon tunnelman ja aisakellon helinän kuulumaan autonmoottorin asemesta. Ihan totta.      Tämä risteys kirkonkylässä vanhan punamultaisen navetan kulmalla on kaikille heinolalaisille tuttu. Sitä kautta ajetaan myös lintutornill...