Marraskuussa musta maa, valkolunta vartoaa . . .
Villiviini, Parthenocissus inserta
Muistaako kukaan lapsuuden alakoulun kuukausien oppimisrunoa? Mitä, eikö kukaan muu oppinut koulussa kuukausia tämän runon myötä! No sinä opit varmaan muilla keinoin, minä näin. Lokakuu johdatteli meitä marraskuuhun, aika huonosti johdatteli, välillä mentiin eteenpäin, välillä junnattiin iloksemme paikoillaan, saimme vielä himpun verran muistoja kesästäkin, himpun verran. Kukaan meistä ei varmaankaan odottanut sitä marraskuista maailmaa tulevaksi vielä, ei vielä, ei ihan vielä. Lokakuun loppuun saakka näimme ympärillämme vihreää, jotkut kukatkin luonnossa innostuivat jälkikukintaan. Eläköön niille sitkeille yrittäjille! Ne oli helppo huomata kulkiessaan, tosin harvassahan ne olivat.
Eivät ne ole suinkaan niin näyttäviä kun uimarannan nurkilla tämä punainen talo. Vuodesta toiseen se räväyttää eteemme hurjan väri-iloittelun.
Punakärpässieni, Amanita muscaria
Ei tämä Tommolan uimarannan kärpässieni häviä näyttävyydessään villiviinille. Ei, vaikka joku on käynyt ottamassa näytteen sen punaisesta kuvusta. Saattaa maistua niin herkulliselta, että seuraavana päivänä näkyvissä on kunnon herkuttelun jäljet.
Syysvarpumittari, Dysstroma citrata
Aivan toiseen värimaailmaan meidät vie polkupyörän rungolla viivähtänyt syysvarpumittari. Kuka tietää, houkutteliko sininen väri vai pyöräilijän persoona, kun se jäi odottamaan pyöräilijän paluuta aseman harjulta. Tiemme erosivat, se ei ollut kiinnostunut jatkamaan matkaa kanssani, siis ei ollutkaan kysymys persoonasta.
Jyrängön rantaa
Syksy näyttäytyy juuri sellaisena kun me sen muistamme. Ainakin Jyrängössä on maisema rannalla hiljentynyt, järviruoko ei ole enää vihreää, vaan ruskea väri on nyt ajankohtainen. Lehdettömät rannan puut peilaavat itseään tyynen järven pintaan. Siinä kulkijakin hiljentyy maiseman edessä. Aivan toiselta näyttää tämäkin paikka keväällä ja kesällä.
Oma ylpeytemme, upea Tähtiniemen moottoritien silta saa näkyvyyttä, kun rantojen lehdet putoavat ja silta aukeaa paremmin kaikkien nähtäväksi. Tämä on sillan silhuetti nyt Muonamiehenpuiston rantapuiden läpi katsottuna.
Kammotuksen karnevaali
Heinolassa oli kummituksia, hämähäkkejä, värillisiä savuja ja kaikkea muuta mukavaa pelättävää. Se saikin lapsiperheitä liikkeelle kaikkea tätä kivaa katsomaan.
Tässä Kivalterin pihapiirin marjapensaat ovat muuttuneet ihan oikeiksi kummituksiksi, hui!
Tässä toisessa kuvassa kirkon kellotapulin seinillä kiemurtelevat hämähäkin verkot olivat viedä kuuman kaakaonkin väärään kurkkuun. Pihalla oven edessä valui vielä valkeaa savuakin jännitystä lisäämään ja kirkossa etsittiin kaikkea kivaa ja jännää. Olipas jännää!
Puna-apila, Trifolium pratense
Hevossaaren sillan pielessä männyn juurella on edelleen yksi sinnikäs jälkikukkija, se ei ollut yksin, samasta juuresta lähti kolme muutakin, tosin pienempää kukkaa. Tämä on suosikkini ja seuraan sitä vieläkin retkilläni. Se ei aiokaan vielä kuihtua ja luovuttaa.
Tämän suuruudenhullun voikukan elämää jäin ohiajaessani seuraamaan jo syyskuussa. Mahtavat lehdet, joista osa kurkotti korkeuteen ja vielä mahtavammat kukkavarret, topakat ja napakat. Kukka avautui, toinenkin, kolmaskin ja kerran oikein pysähdyin katsomaan, miksi uusi komea kukkanuppu näytti niin isolta. Eihän siinä varren päässä ollutkaan kukkanuppu vaan kaksoisnuppu! Jopas heräsi mielenkiinto. Meinaako se tosiaan ennättää tämän hassutuksen saada vielä tänä syksynä maaliin! Sää viileni, pieni yöhalla ja nupun varsi lyyhistyi maahan. Ensiapuryhmänä pysähdyin, leikkasin nupun pienen varrenpalan kanssa, vein kotiin, laitoin pieneen lasiin ja usko tai älä, tunnin kuluttua lasissa aukeni se kaksoiskukka! Haa, pelastin sen! Mutta, reilun tunnin tai kahden kuluttua kaikki oli ohi, sen voimat loppuivat siihen. Pääsihän se sittenkin maaliin!
Tähän pelastusoperaation ääreen jäämme yhdessä odottelemaan, mitä muuta marraskuu meille antaakaan.
Anneli
Kommentit
Lähetä kommentti