Vanhaa Heinolaakin välillä

Meillä Heinolassa löytyy arvokasta vanhaa, vielä ainakin. Vaarassahan vanha rakennuskanta on tänä päivänä kaikkialla. Tämä vanha talo on Kaupunginmuseo. Se sijaitsee v. 1872 valmistuneessa myöhäisempiretyyilisessa kauppias Ulrik Lindholmin talossa. Se on Kauppakadun ja Kaivokadun kulmauksessa. Tämä kuva on kuvattu Kaivokadun puolelta sieltä vanhojen omenapuiden lomasta.


Kaupunginmuseon talo Kauppadun puolella onkin tosi pitkältä tuntuva rakennus. Se täyttää koko korttelin pituudelta. Rakennuksen viimeiset kunnostyöt on tehty v.2018- 19. Siis on aika hyvässä kunnossa vielä tänäänkin. Museona talo on toiminut v. 1984 lähtien.


Samaan vanhaan aikaan sijoittuu myös tämä kartta, joka kertoo toisenlaisesta Heinolasta. Siitä ruohonjuuritason Heinolasta. Tommolan kaupunginosa oli oikea työpaikkojen keskittymä. Yhtään näistä työpaikoista ei ole enää edes löydettävissä. Tarkka etsijä löytää joitain merkkejä, joista voi arvailla ja joskus jopa tietääkin näitä paikkoja.


Osittain samaan vanhaan aikakauteen kuuluvat myös sisävesilaivat. Tosin tänä päivänä ne palvelevat aivan muissa tehtävissä, ilon ja vapauden tuojina, nämä vanhat työjuhdat.


Laivan ikkunat katsovat menneisyyteen muistellen työaikoja. Tänään talvehditaan laiturissa, unelmoidaan tulevasta kesästä ja omista ihmisistä, jotka jaksavat vuodesta toiseen pitää laivansa maalipinnan hyvässä kunnossa.


Tämän uudempaa ei Heinolasta löydy, juuri jäätynyt laskuoja. Tämä on säilynyt melkein koko talven sulana. Nyt se on saanut kauniin pitsipinnan ylleen.


Tässä olisi nyt innokkaille käsityöihmisille moderni mallikuvio. Siitä vaan pitsiä virkkaamaan, kutomaan, kirjomaan . . . kuka aloittaakaan ensimmäisenä?


Onko tässä nyt uuden ja vanhan liitto. Virralla on painava betonilaatta, jonka silmukasta lähtee kiinnitysvaijeri vierasvenelaituriin. Lasketaanko rauta vanhaksi vai uudeksi? Kuulemma se lasketaankin uudeksi materiaaliksi, jaha, uskotaan.


Tästä Tommolan hymyilevästä pakurikäävästä en tiedä ikää. Kauanko kestääkään pakurikäävän kasvaa tähän kokoon? Kyllä se muutaman vuosikymmenen varmaankin kestää, kuka viisas tietäisi sen?


Talitiainen edustaa selvästi tätä päivää. Iloista, liikkuvaa, kaikkialla näkyvää ja kuuluvaa elämänmuotoa ilmassa, maassa, puussa ja lintulaudalla.


Jospa talitiaisella olisi sininen väri tuon tumman tilalla, meillä lentelisi ukrainatintti, nyt tyydymme omaan viiriin, joka kertoo, että emme unohda Ukrainaa.


Näihin talvisiin kuviin jäämme ystävät. Kohta jo suuntaamme katseemme huhtikuuhun. Mitähän sieltä löytyykään, varmaa on ainakin se, että sieltä löytyy vähemmän lunta!

Anneli

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kuusetkin kukkivat!

Syyskuun iloja ja harmeja Heinolassa

Alkuvauhtia syksylle