Helmikuun hiusjäitä ja talven tuoksuja
Heinolan talvi elää voimakkaasti, pakkasta, suojaa, pakkasta . . . Rannoillakin elämä on mielenkiintoista. Viime kesän korsiin tarttuu jäähelmiä, irtoaa ja taas tarttuu. Vielä laineiden tuomaa vaihteluakin voi utelias kulkija jäädä tuijottamaan. Mikä on tuijottaa, kun on mitä tuijottaa. Onko tämä nyt sitten jäähelmien kyttäämistä, voi ollakin.
Talvi saa jatkoa, ihan hyvää talvista jatkoa. Vakaata kulkua kohti kevään heräämistä, hiljalleen. Mille talvi tuoksuu? Mikä on nimeltään se oikea talven tuoksu, lumen tuoksu. Sen tuntee kun oven avaa talvisena aamuna. Punatulkkukin sen tuoksun nokassaan tuntee. Näin on punatulkulla nyt ankeaa, kaikki pihlajanmarjat on loppu. Niitä oli niin paljon, että vaikeaa on ymmärtää, että ne tulivat kaikki syötyä. Tosin niitä on pihlajan alla lumi punaisenaan, osa rikottuina ja siemenet napsittu nokkaan, osa syömisen tuoksinassa pudonneina.
Seittitakiainen, Arctium tomentosum
Lumella on talvella niitä talventörröttäjiä. Takiaisen versot säilyvät pystyssä vielä talvellakin ja niihin jääneet siemenet ovat osa lintujen talviravintoa. Muonamiehenpuisto on luonnontilainen metsikkö aukioineen ja siellä näitä lintujen napostelupaikkoja on runsaasti.
Hieskoivu, Betula pubescens tai Rauduskoivu, Betula pendula
Tekisi kovin mieleni arvuutella sinulta lukijani, mikä on tämä puu, mutta ujona en kehtaa. Olisitko arvannut, että valkorunkoinen koivummehan tässä on. En osaa erottaa talvella kumpi koivuista tämä on, sovitaan, että se voi olla kumpi tahansa.
Halava, Salix pentandra
Hangella näkyy Muonamiehenpuistossa paljon näitä pötkylöitä. Ne ovat halavan eminorkkoja, jotka pysyvät puussa melkein kevääseen saakka, siemenensä halava on pudottanut jo myöhäissyksyllä.
Veden ilmiöitä ja jään muodostumista ja sulamista tämäkin. Eikös tämä aukko jäässä näytäkin munuaiselta? Välillä se on kutistunut, välillä sairaan leveä, löysänoloinen. Silloin sitä on vaikeaa tunnistaakaan munuaiseksi. Voi miten monta ilmettä tälläkin on ollut talven mittaan. Tässä se on kauneimmillaan kuvastaen yläpuolellaan olevan männynoksankin.
Hiusjää, Liilatalisieni, Exidiopsis effusa
Nyt tuleekin ihmeellinen kuva Muonamiehen puistosta Mikonsaaren tien varrella. Onkohan tämä toisille tuttu ilmiö, minulle tämä oli aivan uusi tuttavuus. Hiusjäätä muodostuu pikkupakkasella, kun lahossa oksassa oleva Liilatali-niminen sieni työntää kosteutta ulos puun huokosista ja kosteus jäätyy ulkoilmassa. Yksittäisen "hiuksen" paksuus on vain millin kymmenesosa. Tämän huomasimme aivan sattumalta suuren tuomen kuivuneessa roikkuvassa oksassa. Ihmeellinen ja kaunis ilmiö, soisi löytyvän lisääkin.
Tästä pitäisi näkyä ihan muutakin, uimarantaa, Tyyrpuuri, laiva ja kaksi siltaa, ei nyt näy. Sumu on ihana, se piilottaa meiltä tuttuja maisemia, tekee niistä vieraita, outoja ja joskus jopa pelottaviakin. Tämä näkymä on Kumpelin kulmalta outoon maailmaan, meille kaikille tuttuun maailmaan, mutta nyt outoon.
Tämän saaren jokainen kaupunkilainen tuntee ja tietää. Vai tietääkö? Eihän meillä ole tällaista saarta kaupungissa! Ei tämä olekaan saari, sumu huijaa tässäkin katsojaa. Kumpelin laiturilla sumussa seisova näkee kyllä saaren, mutta saari onkin Sepänniemen kärki, joka siinä vastapäätä leijuu. Ihanaa, kun luonto huijaa ja me annamme luonnon huijata meitä!
Tähän sumuun me nyt jäämme ja jätämme toisemme, sinä ja minäkin. Hyvää helmikuun loppua! Anneli
Kommentit
Lähetä kommentti