Suomalainen kotimaassa

  Lumikello, Galanthus nivalis On kuin kevätkin olisi haluton etenemään. Suruharson alla elämme Ukrainaa mielessämme kantaen. Ilmassa on kuitenkin kevään lähestymisen hentoa tuoksua. Ei vielä uskalla ihan äänekkäästi iloita, mutta voi unelmoida jo. Entäs jos kevät rävähtää äkkiä ja lämpö yllättää meidät yhdessä yössä, tai se tulee niin hiljaa, että emme heti edes sitä huomaa? Olemmeko me valmiina, uskon, että olemme. Antaa tulla vaan! Useimmiten erottuu joku, joka ei kuulu joukkoon, niinkuin tämäkin valkoinen sorsa. Ihmisten maailmassa ei sellaisella ole aina hyvä olla, ei eläinten maailmassakaan. Vähän katsotaan kieroon, vieroksutaan, sivuutetaan porukasta. Me ihmiset osaamme viedä sen pidemmällekin. Olemmehan niin ”viisaita”. Kevään merkkejä näkyy vesillä jo aika paljon. Mitä muutakaan tämä näky on kuin kevättä. Entäs sitten veden äärellä täydessä kukassa olevat pajunkissat, kevättä, kevättähän nämäkin ovat! Saati sitten tämä näky, se vaihtaa muotoaan, häviää, ilmestyy taa...

  Ei tämä ole kenellekään meille ollut helppoa aikaa, kuka mitenkin on kokenut Ukrainan sodan. Meillä on jokaisella oma tapamme käsitellä sitä. Sekin on sodan käsittelemistä, jos sitä ei uskalla päästää edes tietoisuuteen. Mutta meillä on myös lupa elää omaa elämäämme ja etsiä hyviä ja kauniita asioita elämässämme. Silloin esiin nousee kiitollisuus, ei ollenkaan hassumpi juttu. Sen avulla me jaksamme jatkaa elämäämme on olla läheisillemme ihmisiä. Elämä meidän pienessä kaupungissamme näyttää soljuvan päällisin puolin hyvää ja turvallista rataansa päivästä päivään. Ei ihan vielä lähdetä risteilemään sisävesille, vielä kestää jonkun aikaa odotella .  . . Täällä pääsee puutavarajunat liikkumaan ja ovat päässeet koko talven, siis raideliikenne pelaa. Puuta tulee ja puuta menee, ehkä hiukan jalostetumpana kuitenkin menee maailmalle. Hei. tätä meteliä ja tätä näkymää olemme tänä talvena nähneet ja kuulleet. Tätä ei kukaan taida ikävöidä kun lumi sulaa. Anteeksi vaan te lumi...

  . Kevään henkäys tuntuu jo ilmassa. Ei tarvitse kuin aamulla ikkunasta katsahtaa, niin kevään hurma hiipii mieleen. Aurinko on jäänyt luoksemme! Maailman surun himmeän musta varjokaan ei voi sitä meiltä täydellisesti pimittää. Sieltä se loistaa ja luo meihin uskoa parempaan huomiseen. Paljon olemme tänä lyhyenä aikana saaneet aivan uutta ajateltavaa, aivan uutta. Aika näyttää,mitä siitä olemme oppineet, jokin on toisin kuin aikaisemmin. Meillä on lintuja, erilaisia lintuja, sillä meillä on Lintuhoitola. Ja nämä värikkäät papukaijat vievät alakuloiset ajatukset kauas pois. Elämä jatkuu! Huomaathan, että mekin tuemme Ukrainaa, me molemmat! Näin rauhallisesti odottavat nämä pallukat laiturin kahta puolen, kohta niissä jo keinuu kalaretkelle ja mökille lähteviä veneitä. Hei ppa! Olemme saapuneet! Kevään ensimmäisiä airueita matkalla jonnekin pohjoiseen. Välilasku vain matkan varrella täällä. Joukossa on viimevuotisia poikasiakin, ovat selvinneet pitkästä matkasta, nostakaamme...

                 Taas kerran olemme uuden edessä, ei yksin Ukraina, vaan koko maailma. Äkkiä se tapahtui tämä lintukotomme heilahtaminen tasapainosta. Tuleeko päivästä 24.2. meille jakolinja, ennen ja jälkeen? Epävarmalta näyttää tulevaisuus, mutta uskokaamme ja toivokaamme kuitenkin, että asioilla on taipumus järjestyä. Tärkeintä meille on kuitenkin säilyttää normaali arki, tämä päivä ja samalla suunnata mieli kohti valoisaa tulevaisuutta. Siihen normaaliin arkeen kuuluvat myös tämän blogin kuvat, jotka kertovat normaalista arjestamme Heinolassa. Lumen kanssa olemme tänä talvena saaneet leikkiä ja tehdä töitä. Monella on jo mitta täynnä lumen määrästä. Aina on niitä, jotka jaksavat marista, että lumiaura tulee meidän kadulle viimeiseksi. Meille aura tulee ja menee joskus hyvään aikaan, joskus huonoon. Eiköhän se sama ole kaikilla. Kauniita näkyjä valkoinen maailma meille antaa, jos on aikaa pysähtyä huomaamaan. Tämäkin mies ve...

Olemme saaneet kunnon lumitalven. Uutta lunta tulee, joskus liikaakin kerralla. Uuden lumen valoa heijastava ominaisuus säilyy vain muutaman päivän. Meillä se säilyykin päivästä toiseen, sillä uutta lunta tulee harva se päivä. Siksi maailma näyttääkin niin valoisalta. Ehkä jo kevään aavistuskin lisää tätä valon määrää. Kuka kaatoikaan Kauppakadulle kaakaota? Näin maistuvalta näyttävät kadut nykyään. Mistä tulee tämä rusehtava väri, kuka tietää tai osaa arvella edes, mikä suola sen saa aikaan? Sydämiä lumisessa maisemassa. Ei ole rakastumisesta kyse vaan ”Sydänlapset ja aikuiset”- nimisen yhdistyksen näyttävästä esillepanosta. Kauniisti nämä somistavat lumista maisemaa ja kehottavat huomaaman tärkeän asian, nämä sydämet. Et ole yksin silloin kun rakastavat kädet kiertyvät ympärillesi. Tätäkö haluaa viestittää joku käsityöihminen, joka on kutonut tällaiset kädet polun varteen. Kiitos rakastavista käsistä. Ei kestä kauaakaan, kun pähkinäpensas herää. Vein muutaman oksan kotiin vetee...