Pääsiäisen valoa ja toivon murusia

 
Lumikello, Galanthus nivalis

On kuin kevätkin olisi haluton etenemään. Suruharson alla elämme Ukrainaa mielessämme kantaen. Ilmassa on kuitenkin kevään lähestymisen hentoa tuoksua. Ei vielä uskalla ihan äänekkäästi iloita, mutta voi unelmoida jo. Entäs jos kevät rävähtää äkkiä ja lämpö yllättää meidät yhdessä yössä, tai se tulee niin hiljaa, että emme heti edes sitä huomaa? Olemmeko me valmiina, uskon, että olemme. Antaa tulla vaan!

Useimmiten erottuu joku, joka ei kuulu joukkoon, niinkuin tämäkin valkoinen sorsa. Ihmisten maailmassa ei sellaisella ole aina hyvä olla, ei eläinten maailmassakaan. Vähän katsotaan kieroon, vieroksutaan, sivuutetaan porukasta. Me ihmiset osaamme viedä sen pidemmällekin. Olemmehan niin ”viisaita”.

Kevään merkkejä näkyy vesillä jo aika paljon. Mitä muutakaan tämä näky on kuin kevättä.

Entäs sitten veden äärellä täydessä kukassa olevat pajunkissat, kevättä, kevättähän nämäkin ovat!

Saati sitten tämä näky, se vaihtaa muotoaan, häviää, ilmestyy taas uudenlaisena, välillä on lunta jään pinnalla, välillä ei, kevättähän tämäkin on.

Näitä rikotun ”ikkunan kappaleita” ilmestyy ja häviää taas aika tiuhaan tahtiin. Yöllä pakkasta, päivällä sulaa, tuuli kasaa niitä päällekkäin ja taas yöllä ne jäätyy, ikuinen kiertokulku keväiseen aikaan . . .

Nämä kaksi sukeltajaa olivat lähdössä tutkimusmatkalle kalojen valtakuntaan. Kertoivat löytävänsä autoja ja tietokoneita, taisi olla kätevä vastaus utelijalle. Hauska vastaus kuitenkin, mitähän löysivät, en jäänyt odottamaan.

Telkät saapuivat reilu pari viikkoa sitten. Parinmuodostus on meneillään, tai on jo vakiintunut. Jäävätköhän ne meille vai jatkavatko matkaansa jäiden sulettua kauemmas? Kuka tietää.

Kun yöllä veden pinnalle muodostuu hentoinen jää ja aamulla aurinko sulattaa sen ensin kivien päältä, voi hyvällä onnella bongata näin kauniin reiän, kuin sydän, joka vahvistaa hyvän voittoa.

Näin on vilkas pikkukaupunkimme talvellakin! Ruuhkaa vallan, vain perjantaina voi tällaisen näyn kohdata. Perjantai on markkinapäivä, kaikki silloin rientävät talviselle torille. Siellä tapaa tuttuja, voi vaihtaa ajatuksia ja tulla itsekin nähdyksi.

Olemme matkanneet matkailuautolla vuodesta 1990 Via Baltikaa eteläiseen Eurooppaan ja Aasian puolelle. Onneksi reissattiin silloin. Meillä on muistoja.

Tämä blogi on ottanut vanhasta blogista suuressa viisaudessaan sanat ”Suomalainen Kyproksella”. Eikä se päästä näistä sanoista irti millään, olemme nostaneet kädet pystyyn, pitäköön muistot sekin, niin mekin.

Unkarin pyöräilyreissujen muistoihin kuuluu myös pääsiäiseen liittyviä muistoja. Eräs on Balatonin rannan Mikaelin vuori. Tarina kertoo, että jäälautalta myrskyssä pelastuneet kalastajat rakensivat kiitokseksi vuorelle kirkon. Nykyinen kirkko on ties kuinka mones. Kirkon vieressä kohoaa kuin Golgata, kolme ristiä. Paikka toimii retkeilijöiden taukopaikkana. Siellä on pöytäryhmiä, hieno tunnelma, mielenkiintoinen kasvisto ja upea näköala Balatonille. Otimme mekin sen retkillämme taukopaikaksemme, vaikka nousu sinne olikin hengästyttävä.

Toivomme kaikille lukijoillemme, itsellemmekin, hyvää pääsiäisen aikaa ja kevään tuoksuja.

Anneli