Taas kerran uuden edessä

             

Taas kerran olemme uuden edessä, ei yksin Ukraina, vaan koko maailma. Äkkiä se tapahtui tämä lintukotomme heilahtaminen tasapainosta. Tuleeko päivästä 24.2. meille jakolinja, ennen ja jälkeen?

Epävarmalta näyttää tulevaisuus, mutta uskokaamme ja toivokaamme kuitenkin, että asioilla on taipumus järjestyä.

Tärkeintä meille on kuitenkin säilyttää normaali arki, tämä päivä ja samalla suunnata mieli kohti valoisaa tulevaisuutta. Siihen normaaliin arkeen kuuluvat myös tämän blogin kuvat, jotka kertovat normaalista arjestamme Heinolassa.

Lumen kanssa olemme tänä talvena saaneet leikkiä ja tehdä töitä. Monella on jo mitta täynnä lumen määrästä. Aina on niitä, jotka jaksavat marista, että lumiaura tulee meidän kadulle viimeiseksi. Meille aura tulee ja menee joskus hyvään aikaan, joskus huonoon. Eiköhän se sama ole kaikilla.

Kauniita näkyjä valkoinen maailma meille antaa, jos on aikaa pysähtyä huomaamaan. Tämäkin mies veneessään lumisateessa, kuin hiljainen vieras maailma, irti kaikesta hälystä.

Tämä vene on talveni iloja, se on jäänyt väärinpäin ja on valmiina lähtemään vaikka huomenna matkaan! Kunhan jää sulaa niin . . . .

Punatulkkuja on näkynyt harvakseltaan, sitä suurempi on ilo, kun sellainen vilahtaa ikkunan edessä

Matala pieni saari näkyy kesällä virralla huonosti. Nyt lumen aikana sen huomaa. Minkähänlaista elämää siellä kesäisin onkaan, nämä ovat niitä veneettömän mietelmiä.

Tämä saari taitaa olla jokaisen kuvaajan ohjelmassa useita kertoja vuodessa, minunkin. Mikähän siinä, kun sen viehätys ei kulu. Siitä voi tarkkailla myös virran veden korkeutta, sillä se vaihtelee.

Kaupungissamme vietetään Valon juhlaa. Se saa Ukrainan tilanteenkin hetkeksi unohtumaan, kun liukastelee Rantapuistossa ihmettelemässä valonheittäjien värittämiä vanhoja puita ja rautatiesiltaa.

Vanha puu sai uuden elämän Valon juhlassa. Taustalla näkyy rautatiesilta, tällä hetkellä sinisenä.

Kuinkas sattuikaan, tavarajuna vallan pysähtyi sillalle ihmettelemään kaupungin värikästä ilmettä pimeydessä. Veturinkuljettaja koki varmaan melkoisen yllätyksen!

Kevään tunnelmaa voi hiukan kiirehtiä ja pian koti-ikkunalla on vihreitä Terttuseljan, Sambucus racemosa, oksia. Siis kevään toiveajattelua.

Mikään ei niin ilahduta kuin kukka talvella, tämä pieni Itulehti, Kalanchoe on siitä oiva esimerkki. Siksi me kukkia kiikutammekin kotiin juuri talvella. Jatketaan vaan näin, virkistystä tarvitsemme. Anneli