Yksi kesäpäivä yllätti!

Hei! Niin se kevät pääsi yllättämään kuin ensilumi autoilijan!! Kun lauantaina vilkaisi ikkunasta ulos ja vielä varmisti sääennusteesta, niin se oli siinä. Saimme yhden todella kesäisen päivän. Tästä se alkaa. Oli kaivettava uusia päällepantaviakin pyöräretkelle lähdettäessä. Mikä ilo oli tehdä matkaa, ja päätyä järven rannalle pienelle laiturille. Järvi oli peilityyni, siihen kuvastuivat vain poutapilvet. Ympärillä vihersi ja vesilinnut pitivät konserttiaan, kuikka huuteli, härkälinnut kinastelivat äänekkäästi

 . . .

Kuikka, Gavia arctica. Kuikan huuto on aivan omanlaisensa. Se kuuluu kuin kaukaa ikiaikojen takaa, esi-isiemme ajalta. Kuin se lähtisi jostain avaruudesta kuulumaan.

Härkälintu, Podiceps grisegena. Tämän linnun ääntä ei voi kauniiksi sanoa, vai voisiko joku rakastaa porsasmaista kiljuntaa? Pesimäaikana ääni kuuluu, vaikkei lintua useinkaan näe ruokojen ja risujen takaa.

Kevättaskuruoho, Thlapsi caerulescens. Tienreunojen palleroiset kukat ilahduttavat vielä melkein ruohottomia maisemia.

Keväinen koivumetsä ei jätä ketään kylmäksi, niin vahva kevään airut se meille on. Niin syvälle se on sielumme sopukoihin iskostunut sukupolvien aikana. Tänäänkin sen lumo säilyy älykännyköistä huolimatta.

Moottorivene sillan alta lähdössä kevään ensi ajelulle, tarkkasilmäinen huomaa, että pelastusliivitkin on unohtuneet kaapin nurkkaan. Annetaan anteeksi tämän kerran.

Rentukka, Caltha palustris on jäänyt minulta jonain keväänä huomaamatta. Sen kukinta on lyhytaikainen ja se kukkii yleensä märässä maastossakin, niin tämäkin.

Suoretkessä on aina hohtoa, etenkin kevään ensimmäisessä. Kaikki on vielä kovin märkää, lumet on sulaneet ja vesi on korkealla. Karpaloita on näkyvissä siellä täällä, mutta ilman kumisaappaita ei niitä pääse herkuttelemaan.

Nuotiopaikka taitaa ollakin kevätretken kohokohta, tuli syttymään, syötävät nyyttiin ja kypsymistä odotellessa voi vaikka ihmetellä näkymiä.

Yksi ihmettelemisen aihe on tämä pieni saari, joka vaihtaa paikkaa. Monta vuotta se oli liikkumatta, kunnes kerran viime kesänä ihmettelin, missä on pikkusaari. Se oli siirtynyt suojärven rantaa 30-40 metriä pohjoisemmaksi. Nyt se teki matkaa takaisin alkuperäiselle paikalleen, vielä oli matkaa jäljellä n. 10 metriä.

Tupasvilla, Eriophorum vaginatum

Ensimmäisen kerran huomasin nyt kukkivan tupasvillan, se avaa kukkansa samaan aikaan lumen sulamisen kanssa. Kukinto loisti pienenä keltaisena, tupsuna. Osa kukista oli jo lakastunutkin ruskeiksi.

Teen omalta osaltani vapaaehtoistyötä. Lähetän kuviani Jyränkölän Setlementin työntekijöille täällä Heinolassa . He laittavat niitä eteenpäin laitoksissa ja kotonaan oleville liikuntarajoitteisille asiakkailleen. Näin kotonakin voi seurata vuodenaikojen kiertoa omalta koneeltaan. Nyt olen vuoden aikana laittanut 150 erää kuvia ja pieniä kuvatarinoita. Näin on 900 kuvaa tuonut luontoa ja oman kaupungin ilmettä arkeen.

Toivon, että kuvani tuovat Ukrainan uutisten rinnalle muutakin ajateltavaa. Tämäkin Ukrainan väreissä oleva kuva kertoo pienistä ilonpisaroista. Luonto on vielä meidän oma juttumme ja on aina ollut.

Anneli