Irrota jo otteesi kesästä!

Kyllä nyt on jo irrotettava kesästä ja otettava avosylin syksy vastaan. Kaunis lempeä syksy. Himmeitä ja raikkaita värejä, hiljalleen luontokin antaa periksi, lehtiä putoaa, kasvu hiipuu ja lopulta loppuu.

Tähän vuodenaikaan kuuluvat kauniit auringonlaskut. Tämä näky on vanhainkoti Hopeasillan rannasta, rantapyöräilyn hohtava taivas.

Vielä on veneitä laiturissa, saunalauttojakin. Valmiina syksyn veneilyyn ja saunomiseen ruskan värittämien rantojen maisemissa.

Täällä leirialue Heinäsaaren luona Kananiityn lahden suojaisessa rannassa kohtaavat saunalautta ja syksyn loistava värimaailma.

Joskus odottajaa palkitaan, odottelu rannan penkillä ja kohta jo laskevan auringon säde osui koivun ainoaan kellastuvaan oksaan.

Nämä veitikat olivat nukkuvinaan, mutta tiukasti pitivät minua silmällä. Lähestyin varovasti. Rikoin kuitenkin niiden turvarajan ja hups, ne pulahtivatkin matkoihinsa.

Punatammi, Quercus rubra

Ihminen on kummallinen, voi kulkea monta kertaan jonkun ohi näkemättä. Näin kävi minulle, läheisellä lenkkipolun varrella kasvaa Punatammi, Quercus rubra. Vasta nyt huomasin minulle oudon puun. Se on niin korkea, pienelle ihmiselle liian korkea, eihän tämä ole syy?

Tämä näky on Heinolassa aika tavallinen. Monelle tulee omenoita liikaa. On hauska napata tuoksuvia hedelmiä pieneen pussiin pyörälenkillä. Jätän aina kiitoskortin laatikkoon, ehkä se tuo lahjoittajallekin iloa, minulle ainakin.

Eräät eivät halua päästää irti kesästä. Omat kukkani terassilla ovat juuri näitä vastarannan kiiskiä.   Olen antanut niille luvan jatkaa kesää, ilohan se vain on. Antaa kaikkien kukkien kukkia, kun tahtovat, eläköön vastarannan kiisket, syksylläkin!

Samoin on verenpisarani päättänyt; nyt on vielä kesää. Pitää siitä kiinni tekemällä aina vaan uusia kukkia. On muuten aika oudon muotoinen yksilö, vai onko lajista kiinni? Koko kesän se on kukkinut hullulla innolla. Joulukuussa se ei kuki, se on ainakin varmaa.

Kun metsissä vaeltaa voi tapahtua mitä vain, etenkin Lahden seudulla. Keijukaisten kutsut hämärän hiipiessä ja vienon musiikin soidessa voivat alkaa vanhan kannon salaperäisessä tunnelmassa.

Onko tämä se tunne, mihin iso naapurimme meitä ajaa? Pieni sammakkoni pelkää selvästi suuren linnun jalkojen juuressa. Hui, hai, kohta se jo pomppaa taas uuteen paikkaan ja alkaa iloinen kurnutus! Niin teemme mekin.

Tähän syksyn odotukseen me luottavaisina astumme kukin tahollamme. Olemme onnellisen tietämättömiä tulevasta. Sen tiedämme nyt kuitenkin, että edessä on muuttuvaa ja kuihtuvaa luontoa. Kuljemme hitain askelin kohti talven valkoista maailmaa, kesän jätämme hiljalleen selkämme taakse. Hienoa syksyä ja kauniita näkymiä meille kaikille! 

Anneli