Joko kesä todella meni?

 Kesä soittaa keto-orvokin sävelillä

Ruskan hohtoa Rantapuiston rantavedessä

Osasimmeko me nauttia kesästä ja kauniista ruskasyksystä? Osasimmeko oikeasti vai surimmeko maailmaa järisyttävää sotaa unohtaen luonnon suoman kauneuden ja hoivan juuri tänä kesänä?

Näitä kysymyksiä me joudumme nyt pohtimaan itse kukin mielessämme. Mikä kesästä pääsi livahtamaan ohi, mikä jäi kokematta, mihin meillä ei ollut nyt halua? Hirveän vaikeita kysymyksiä, eikä tekisi mieli edes omassa mielessä vastata. Jospa uskaltaisimme kuitenkin, edes salaa.

Ei hätää ainakaan ruskan kanssa, minä kyllä vielä tarjoilen sitä iloksi kaikille. Tämä kivikasvo ei jätä ketään ruskan ystävää kylmäksi. Sen hymy aivan loistaa kun se sai ruskan rekvisiittaa ylleen. Siltä oli toinen hammaskin ressukalta pudonnut kesällä, mutta ”hammaslääkäri” sai sen taidolla ja liimalla takaisin paikoilleen ja taas on hymy leveä. Saa nähdä mitä pakkaset tekee, sitten tarvitaan tarkkoja silmiä, että löytyy pudonnut hammas. Liimaa taas, siinä se on, ei muuta.

Heinolan historiasta kertova veistos Tukinuittaja on Rantapuistossa. Sekin on saanut vahvan ruosteenvärisen ruskan taakseen. Se ilmentää vahvalla värillään mennyttä vahvojen miesten aikaa tukinuitossa. On kai niitä vahvoja miehiä arjessa vieläkin, missä on veistokset niistä?

Tässä kaksi kuvaa samasta saaresta, toinen on otettu 24.9., siinä näkyy toiveikkaalle jo ruskan hentoa ja valoisaa alkua, joka saa mielessä soimaan heleitä säveliä ja odottamaan lisää valoisaa ruskaa.

Tämä kuva samasta saaresta 7.10. on jo vahvaa ruskaa, hieman kuin uhkaavan metsäpalon tunnelmaa. Tässä näkyy jo selvästi havupuiden ja lehtipuiden ero. Kesällä tätä eroa on vaikea huomata.

Ken tästä käy saa kaiken toivon kesäisestä metsästä heittää. Edessä on ruskan värittämää polkua ylös vierellään kuusia, mäntyjä, pihlajia, koivuja ja paljon ruskaa. Ja sieltä ylhäältä löytyy iloinen kivikasvommekin ja sitä syysauringon kultaamaa ruskaa aina vaan lisää.

 Pähkinäpensas, Corylus avellana

Samalla kertaa tämä pähkinäpensas Rantapuistossa kantaa syksyn ruskaa ja kevään aavistusta. Huhtikuussa tämä norkko jo levittää siitepölyään meidän ohikulkijoiden aivasteltavaksi.

 Kyynelkoivu, Betula Pendula "Youngii"

Vielä tämän ajan tärkeä puu Möljänpuistossa, Kyynelkoivu. Se ei suostu ruskanväreihin, vielä. Se tahtoo surra tummanvihreässä asussaan Ukrainaa päivästä toiseen. Kunnioitettavaa, se ei hötkyile värinvaihdon kanssa, mihin tässä nyt kiirettä olisikaan.

Heinolan ylpeys, Maaherranpuisto, menneisyyden helmiä tämäkin. Puisto on saanut loistavan syysvärin. Onneksi ei ole kiirehditty lehtien korjaamisessa. Olemme saaneet ihastella pitkään tätä näkyä. Tuolla takana siintävät myös historialliset Seminaarin rakennukset.

Niiden tulevaisuus askarruttaa kaupunkilaisia. Mitään ei tunnu tapahtuvan, tai tapahtuu liian hitaasti. Nuoriso on rikkonut jo liian monta ikkunaa, tuhonnut jo liian paljon kalusteita. Valon näkymistä paikan ylle me taas innolla odotamme, ehkä odotus palkitaan . . .

Ruusuisiin metsän unelmiin jäämme, luonto siirtyy hiljalleen talvilepoon, mutta ei ihan vielä. Ei tämä ruusukaan, se antaa linnuille täällä kalliolla vielä monta vitamiinipommia.

Me ihmiset joudumme hankkimaan vitamiinit muualta aivan itse.

Hyvää marraskuuta meille kaikille, ei vielä kuitenkaan joulua, ei, paljon tapahtuu sitä ennen. Jäämme uteliaana seuraamaan maailman tilannetta ja omaamme.

Anneli