Helmikuun hangilla!

 Näin voisi oikeasti sanoa monella paikkakunnalla, Heinolassakin. Tosiasiassa sää on vaihdellut yhtä vilkkaasti kuin huhtikuun sää. On ollut pakkasta, suojaa, ja taas pakkasta ja suojaa.

Yksi uskollisimmista elämänsulostuttajista on valo pimeydessä. Näin kauniita valoja on meillä Möljänpuistossa kulkijoiden ilona. Harva huomaa katsoa ylöspäin, en minäkään tiedä, milloin nämä valot on meille ilmestyneet, ne vain oli ilmestyneet.

Onneksi lumipalloista on jotain sentään jäänyt jäljelle. Ei ole ihan helppo tunnistaa suuren lumipallon jäännöseräksi kuitenkaan. Nämä olivat varmaan lumilinnan alkua, mutta rakentajalta puuttui rakennuslupa, rahatkin pääsi siinä hötäkässä loppumaan ja sää teki kepposen. Jäljelle jäi vain sokkelin aineksia pari palaa, liian vähän.

Minun sammakkoni ei hätkähdä sään muutoksia. Yhtä ihmeissään se on pakkasesta kuin märästä suojasään lumestakin. Taitaa olla harakan sukua, ei sekään paljon sään muutoksista hätkähdä.

Puistolehmus, Tilia x europaea

Joku sentään elää ja rehevöityy sään myötä, Rantapuiston lehmukset. Tammikuun viimeisellä viikolla vesisade paljasti kuinka lehmusten rungoilla kasvaa ja kukoistaa! Jäkälän lisääntyminen puiden rungoilla johtuu ilmansaasteiden vähentymisestä. Heinolassakin olemme puhdistaneet ilmaamme, hyvä Heinola!

Näitä puistolehmusten alarunkojen juurimöhkäleitä on oikeastaan aika hauska katsella. Ovat kuin paiseita kintuissa. Nyt ne ovat vihertyneet leutojen säiden vuoksi saaden pintaansa sammaleen ja jäkälän vihertymää.

Luonnolla on talvisin kovin monta ilmettä, yksi kauneimmista on kuuraiset puut. Kuura tuntuu niin hauraalta, aina toivoo, ettei vain tuuli sitä juuri nyt ravistaisi pois. Saisi vielä vähän aikaa ihailla sen luomaa unenomaista tunnelmaa rannoille ja puiden oksiin.

Rantapuiston moninaiset puut ovat kuin yhtä ja samaa valkoista vaahtoa. Ei sieltä erota puistolehmuksia, vaahteroita, saarneja. Ainoastaan vieläkin jouluvalojaan kantava ryhdikäs kuusi erottuu ja kohoaa korkeuksiin.

Rantapuistomme patsaisiin kuuluu tämä Tukinuittaja, joka tänään oli kauniisti kuuran ympäröimä. Se kertoo ajasta, jolloin tukkilauttoja uitettiin virtaa alaspäin siltojen alta yhä kauemmas kesäisin ties kuinka monta vuosikymmentä.

Ken tälle penkille istuu voi unelmiinsa vaipua. Koivun kuuraoksat levittävät suojaansa unelmoivan ympärille. Älä istu kuitenkaan kauaa, ei ne oikeasti lämmitä. Vain pienen unelman verran, se riittää pakkasella. Tule ja istu kesällä, saat seuraakin, et ole yksin, lokit pesivät melkein jalkojesi juuressa.

Saimme Möljänpuistoon senioreille tarkoitetun Kuntopuiston. Tosin talvella sen kävijät ovat aika vähissä, sormet paleltuu, takapuoli jäätyy . . . . No, onhan taas yksi uusi syy odotella leudompia kevään tuulia ja auringon lämmittämiä kädensijoja.

Joku on kiinnittänyt ihanan virkatun hymynaaman kuntopuiston kävijöitä innostamaan. Etenkin talvella kävijät tarvitsevatkin tätä lämmittävää aurinkoa.

Saman auringon jätän teille ystävät ilontuojaksi. Vielä kuljetaan valkoisilla hangilla, yksin, kaksin, kolmin. . . Anneli