Talvi jatkuu . . .

 

Elämme rakkauden lumiaikaa edelleen, sen huomaa Rantapuiston lumella.

Niin siinä vain kävi, että talvi jatkuu, toisena hetkenä kevät vilkkuu antaen toivoa ja houkutellen keväisiin ajatuksiin ja unelmiin.


Mutta kyllähän me vanhat konkarit tiedämme, ei vielä hötkyillä, vielä nautitaan talvesta. Vasta sitten kun kevään valo pakottaa hötkyilemään ja kaikki tunnusmerkit iskee päin naamaa. Sitä odotellaan, ei kuitenkaan ihan tyynenä, vaan levoton olo kurkkii nurkan takana.


On yksi, jota vuodenajat ei paljon heiluttele. Se on Heinolan rautatiesilta. Yhtä jykevänä sen kivipilarit kannattelevat siltaa talvella kuin kesällä.


Kaupunkikuvamme tukipilari on tämä näkymä. Katsoo sitä mistä kulmasta tahansa, aina se on sama kaarisilta, josta jo lapsuudessa runoa koulussa lausuimme. Ennen lausuttiin runoja runopiirissäkin, lie kuopattu jo kauan sitten.


Kuntoportaita ylös noustessa sai energiaa tästä iloisesta hymynaamasta, joka oli levähdyspaikan tuolilla minua odottamassa. Nousu kävikin vauhdilla, kiitos hymynaaman.


Miten kauniisti ja upeasti kankeat rautatiekiskot kaartuvatkaan johdattaen ajatukset jonnekin kauas, kauas. No Jyränköön ne ensin kuitenkin vievät, sitten Lahteen. Mutta vain tavarajunia ne kuljettavat, avoimissa vaunuissa kulkee propseja Heinolaan, Heinolasta taas viedään umpivaunuissa ainakin Storaenson tuotteita, ainakin aaltopahvia ja muutakin.


Keskellä rautatiesiltaa on vanha metallilaatta. Vaikeasti on luettavissa sen teksti, kun ei saa mennä kiskojen toiselle puolelle:

           "Kone- ja Siltarakennus Oy valmisti siltojen rautaosat                                                                                                           Valtionrautateille laadittujen piirustusten mukaan v, 1932. "

Hyvä, että historiallinen laatta on säilynyt meille. Tekstin muotokin on ajatuksia herättävä.


Ja tätä päivää kertovat nämä ”rakkauden lukot”. Niitä on paljon sillankaiteisiin kiinnitettynä. Vain sillan alkupäässä niitä on, eihän sitä rakastuneena jaksa pidemmälle kävelläkään lukkoja kiinnittämään. Toimii se näinkin. Toivotaan, että toimii. Pieni toive jokaisen rakkauden kestävyydestä hiipii mieleen. Hyvää on niin helppo toivottaa, niinhän meille jokaiselle on hyvää toivoteltu, miksemme me myös jakaisi sitä eteenpäin.


Ja kun laskeudumme rautatiesillan korkeudesta Kymenvirran rantaan kohtaamme venelaiturin suloisia palleroisia. Vesi on pakkasyön jälkeen riitteessä, mutta se on valmiina sulamaan taas auringon helliessä veden kalvoa. Tätä edestakaista liikettä tähän vuodenaikaan meillä riittää.


Näiden sydämien ja lyhtyjen aurinkoiseen loisteeseen on hyvä jättää sinut armas lukijani. Sydänlasten viikon sulostuttaessa Rantapuistoa lyhdyin ja sydämin.

Kuvasta näkyy kuinka venelaiturit odottavat tyhjinä kevättä ja veneiden kiiltäviä kylkiä. Näkemiin maaliskuuhun. 

Anneli



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sumujen silta

Kuusetkin kukkivat!

Syyskuun iloja ja harmeja Heinolassa