Askel kohti uusinta vuotta

 

Sinitiainen, Parus caeruleus

Kevyesti kävi tämä astuminen uuteen vuoteen, kevyt rajan ylitys, etten sanoisi liukuva ylitys. Yksi yö ja siinä se oli, tosin yö oli paukkuva. Aina on niitä, jotka nauttivat paukkeesta.

Tämän söpöläisen, sinitiaisen mukana tapahtui höyhenenkevyt siirtyminen uuden vuoden lumille. Niin puhtoisille, niin pehmoisille kuin sinitiaisen höyhenet. Oikeastaan hyvä aika vuodesta tämä vuoden vaihtuminen, ei paljon huomaakaan. Sama kova pakkanen paukkui kahden eri vuoden rajanvaihtoa siivittäen.

Ennätysten vuosi oli viime vuosi ja ennätyksiä rikottiin jo ensi metreillä tällä alkumatkallakin. Pakkasennätyksiä paukuteltiin ja lisää ennätyksiä odotellaan, ja pelätään. Ainakin vanhoissa taloissa asuvat ja sähkölämmitteiset talonasukkaat pelkäävät näitä ennätyksiä.

Näkeeköhän kukaan muu lintua tässä kovalla pakkasellakin sulana kiiltelevässä ojassa. Sehän on rauhankyyhky, joka yrittää ponnistaa ylös rauhattomille alueille lopettamaan erimielisyyksiä, joiden ansiosta moni menettää henkensä, kotinsa ja toimeentulonsa. Vielä useammat vammautuvat, myös henkisesti. Miten saisikaan näitä rauhankyyhkyjä peittämään ja mitätöimään erimielisyyksiä?

Pikkuvarpunen, Passer montanus

Pakkasella nauttii siitä, kun omasta ikkunasta voi seurata ulkomaailmaa. Se on oikeastaan sitä suurempi ilo, mitä kovempi pakkanen. Tässä kolmesataa vuotta vanha Nurmijärven kirkon kattopaanu, satavuotias aisakello ja nuori pikkuvarpunen muodostavat ehjän kokonaisuuden. Tätä näkyä voi mietteissään katsella, muistoja ja uusia mielikuvia vyöryy mieleen.

Pihlaja, Sorbus aucuparia

Tänne aurinko laskee talvella lyhyen päivän päätteeksi. Kauniisti se lämmittää valollaan lumisen maailman ja hotelli Kumpelinkin, jonka luminen katto erottuu kuuraisten puiden takaa. Nämä puut näyttävät talvella oman luonteensa, kesällä ne tuntuvat olevan vain puita, tämä ikkunamme edessä oleva pihlaja on kuitenkin aina jotain enemmän.

Tämä pihamme vanha pihlaja kantaa ylpeydellä lumikuormansa näyttäen mihin se pystyy. Tätä kauneutta voi verrata kukkivaan tai marjojen täyttämään puuhun. Vaikea sanoa, mikä niistä on kaunein, kauniita ovat mielestäni kaikki. Juuri nyt tuntuu, että eniten iloa tähän päivään tuo tämä valkoinen asu.

Pilvikirsikka, Prunus pensylvanica

Onko tämä se valkoisenaan kukkiva pilvikirsikka? Voiko se tämän pakkasjakson jälkeen vielä olla se sama puu? Josko se ei kukikaan ensi kesänä, jos se vaikka ei selviäkään näistä pakkasista? Kaikkea sitä miettiikin, totta kai se jo suunnittelee nuppujaan, kukkiaan, lehtiään ja punaisia marjojaan, olen varma, ole sinäkin ja usko ihmeisiin!

Tuomi, Prunus padus

Meillä kasvaa tässä Muonamiehenpuistossa joku erikoinen tuomilaji. Tällaisia ihan oikeita puita, Mutta niille käy näin, on varmaan aina käynyt, mutta sinnikkäästi aina uusi sukupolvi jatkaa siitä, mihin edellinen lyyhistyi. Jotkut selviävät vanhoiksi ja kohoavat hoikkina korkeuksiin rinta rinnan mäntyjen ja koivujen kanssa ja kukkivat siellä jossain korkeuksissa keväällä. Täällä Heinolassa vasta olen oppinut näkemään ja tunnistamaan nämä erikoiset tuomet.  Antanevat suojan monelle talvehtijalle.

Nämäkin ovat pihlajia, minun pihlajiani. Nehän ovat minun, kun makuuhuoneen ikkunasta ne näen. Ei häiritse, vaikka moni muukin sanoisi niitä omiksi pihlajikseen. Niistä riittää monelle. Kadulla kulkijatkin voivat vallan hyvin niitä omikseen sanoa. Tämä naapurin kerrostalokin on kuin uuden ilmeen talo pehmoisten puiden takana.

Tämä näky on iloni, minun talvi-iloni. Jaan sen kanssasi pakkaspäivän kunniaksi. Hienoa, kun saimme tuohon pilvikirsikan taakse valonkin. Kauan se oli pimeä alue. Lunta, valoa, varjoa, mielikuvitusta, siinä se kaikki on.

Naapurin penkki kutsuu kävelijöitä istumaan, eikö kutsukaan, tai kukaan ei vastaa kutsuun. Kuka nyt pakkasella siihen istuisikaan, vai josko tekisi nätin peffankuvan . . . . tekisinkö . . .

Näihin pakkaspäivän pohtimisiin jäämme kaikki, hyviä pakkaspäiviä sinulle lukijani, minullekin.

Anneli