Talven ja valon juhlaa!

 

   Heinolan talveen kuuluu nykyään aina valon juhlaa. Puoli Heinolaa juhli talvea valojen ja outojen värien vallassa peräti neljänä iltana. Kaikki, jotka halusivat tämän nähdä ennättivät tämän kokea. Kyllä ihmisiä näkyikin Rantapuiston käytävillä vauvasta vaariin, rattaista rollaattoriin.

   Kukapa uskoisi, että tämän keltaisen viirutalon takaa löytyy meidän vanha kylpylän rakennus, entinen kirjasto ja vaikka mikä tässäkin talossa on kotinsa saanut. Nyt sen seinät elivät hurjaa elämää, päädyt ja julkisivu vaihtuivat tiuhaan tahtiin. Tyhjillään vuosia ollut talo heräsi henkiin edes muutamaksi illaksi.

   Vanha historiallinen museo, Kivalterin talo sai aika hurjan ilmiasun. Jotain tosi salaperäistä siihen sisältyi näiden valojen myötä. Varovasti sitä pysähdyttiin katsomaan ja hiljaa pihapiirissä askellettiinkin.

   Rantapuiston valot ja valopilarit saivat paikan näyttämään joltain toiselta, oudolta. Ihmiset velloivat käytävää edestakaisin ja keskustelivat arkisista asioistaan hiukan eksoottisessa miljöössä.

   Heinäsaaressa elämä näyttäytyi myöhemmin lapsille suunnattuna taas aivan erilaiselta. Poniajelua kiltin söpöläisen ponin rattailla. Kun kysyin tytöltä onkos tämä kivaa. Ei tarvittu sanoja, koko kasvoille leviävä hymy kertoi totuuden paremmin kuin sata sanaa.

   Grillipaikkaa väritti ja ilahdutti vanha kunnon pandakarhu. Lapsenmielisille, niinkuin minulle se oli mielenkiinnon kohde enemmän kuin tuoksuva makkara. Ei makkarassa mitään vikaa ole, mutta pandaa ei useinkaan kohtaa, nyt kohtasin.

   Vanhan ja uuden sekalaisen metsän hyvänolon puistomme, Muonamiehenpuisto ja sen ainut istuinpaikka, donitsi. Se antoi jo aurinkoisena päivänä aavistuksen keväisestä istunnosta. Siinä istuja voi olla osa luontoa ja vain tuijotella järvelle ja aistia kevään tulon järvimaisemaan.

   Nämä varjot lumella ovat takuuvarmoja merkkejä kevään lähestymisestä. Niiden kulma vaihtuu melkein päivittäin, niin paljon päivä jo pitenee päivä päivältä. Kunhan vaan saisimme aurinkoa, että voisimme tätäkin mitata.

   Se, mikä tekee kaupungistamme oman Heinolamme, osan siitä me näemme aurinkoisena päivänä tässä. Uimarantaa, sen saunat, huoltorakennus, Tyyrpuuri, laivamme ”Pyhäjärvi” ja silta. Näitä ja paljon muutakin me kesäisenä aikana näemme ja koemme osaksi elämäämme. Ovathan ne talvellakin osa elämäämme, muttei niin vahvasti kuin kesällä. Siis vielä jäämme odottamaan jotain.

   Tämä Muonamiehenpuiston rannan jäähymy saattelee meitä. Välillä se on leveämpi, aivan naurua, välillä se on hillitty hymähdys niin kuin tässä. Tämän hymyn valtaan jäämme uteliaana seuraamaan maaliskuun kehittymistä kohti keväisen maailman reunaa, sinä ja minäkin. 

A