Lumen hurmiossa

   Lehtikuusi, Larix decidua

   Voi miten marraskuun alku hemmottelikaan meitä, antoi lupauksia lämpimistä päivistä. Eihän me ihan todesta niitä lupauksia otettu, ei ainakaan kesämekkoa kaivettu esiin. Pyöräretkille päästiin kuitenkin vielä, sitten matkat lyheni ja loppuivat. Pyörätkin pääsivät talvilevolle odottamaan kevättä ja uusia retkiä.

   Marraskuun loistava revittely, ensilumen tuoma hurma 14.11. Sitä hurmaa saimme taas kokea, tuskin malttoi nukkumaan mennä. Eihän sitä muistanutkaan, mikä ero on mustalla maalla ja sen peittävällä valkoisella peitolla! No, lumihan ennätti taas sulaa, mutta toive uudesta lumesta oli vallalla koko ajan ja toiveemme täyttyikin.

   Vuodet ei ole veljeksiä, ei nämä Möljänpuiston lehtikuusetkaan. Ne eivät osanneet yhdessä päättää, milloin pukeudutaan jo ruskaan. Kumpikin piti päänsä, niinhän meillekin joskus käy, jos molemmat ovat mielestään oikeassa.

   Kumpelin laituri

   Aivan selvää talven odotusta näkyy jo Kumpelin laiturilla. Ei enää vesille tee laivan mieli, laineiden liplatus ei kutsu seikkailuun, nyt on purjehdukset ohi tällä kertaa. On aika levähtää laiturissa, seurata talven tuulia, jäiden rätinää vesirajassa ja seuraavaksi jo jäiden lähtöä. Sellaista se on laivan elämä näillä vesillä, toista se on Välimerellä.

   Soukanniemen taivas

   Soukanniemessä marraskuun taivas saa hetkeksi vielä kesäistä häivähdystä, kunnes se on ohi ja seuraavaa saakin odottaa melkoisen tovin. Syksyisen järven sävyt vaihtelevat hiljalleen, valo vähenee ja mieli siirtyy syksyn hiljaisiin tunnelmiin, meillä jokaisella.

   Lumisade

   Nyt se tapahtui, ikkunasta ikkunaan piti perjantai-iltana 14.11. rientää tätä ihanaa ilmiötä kurkkimaan. Mikä siinä on, että joka kerta se ensimmäinen lumisade saa mielen hurmokseen. Niin ihanasti lumi peittää roskat ja pudonneet lehdet, jotka ovat jo muuttuneet märiksi räteiksi. Eläköön puhdistava ja raikastava ensilumi!

   Muonamiehenpuisto, Punatammi, Quercus rubra

   Monille tuttu lenkkipolun alku, Muonamiehenpuiston alkumetrit muuttuivat harmaasta märästä polusta houkuttelevaksi ulkoilureitiksi. Siellä kuultaa oranssina punatammen lehtien ruskanväri. Kukaan ei taida tietää milloin Muonamiehenpuistoon on nuo kolme punatammea istutettu, yksi on selvästi nuorempi. On aina hauska yllätys kun silmiin osuu joku erikoinen puu. Tämän hoksaaminen oli yksi niistä iloisista löydöistäni muutama vuosi sitten.

  

   Tammi, Quercus robur ja kauriiden jäljet

   Muonamiehenpuisto, lähiluontomme talviseen aikaan näyttää kulkijalle luontoa yllättävän paljon. Nyt tekee mieli arvuutella, mitä tammien alla on ensimmäisen lumisateen jälkeisenä aamuna oikein tapahtunut? Joku lukijoista saattaa tietää, mutta kaikki eivät varmaankaan tiedä. Meilläkin kesti aikansa tämän näyn ymmärtämiseen.

   Kauriit siinä ovat käyneet ruokailemassa, tammenterhojen ravinteikkaita herkkuja ahmimassa. Kaikki eläimet tarvitsevat syksyllä talven varalle rasvakerroksia, kauriitkin. Miten lie meidän ihmisten kohdalla, ei me tarvita yhtään lisää, tiedän, että joillakin on liikaakin.

   Valkopeippi, Lamium album

   Hotelli Kumpelin luona metsän reunassa kukkii iso ryhmä valkopeippejä koko kesän. Ne ovat niin mielissään hienosta kasvupaikastaab, että eivät malta lopettaa edes lumen tuloon. Kun kunnon pakkanen tulee, niin loppu tulee yhdessä yössä, vielä nyt iloitsemme niistä ja ne elämästä.

   Villaheisi, Viburnum lantana

   Taas yksi erikoisuus Muonamiehenpuiston metsässä on tämä villaheisi. Mistä se on siihen tullut? Lintuko on tuonut siemenen? Se on pihojen koristepensas. Ei ole Heinolan metsissä villaheisi tullut minua vastaan muualla, vai enkö ole huomannut? Se ei tahdo millään luopua lehdistään, vaikka luntakin on jo lehdillä.

   Metsäomenapuu, Malus sylvestris

   Muonamiehenpuistossa on monta villiintynyttä omenapuuta, muttei tällaista vanhaa arvokasta herraa kuin tämä. Herrahan tämä on, sitä ei tuulikaan heiluta, omenoita tekee sen verran kun katsoo asiakseen. Linnut tekevät pesänsä sen suojaan, jänikset pomppivat sen alla, kauriit maistelevat sen omenoita ja frisbeegolfarit heittävät kiekkojaan sen luona. Kaiken se kokee, kaiken se näkee, muttei kerro salaisuuksiaan.

   Tämän vanhan käkkyräisen omenapuun oksille me jäämme odottamaan joulukuun valoja ja tonttujen jälkiä lumella, sinä ja minäkin.  

Anneli