Yllätysten talviaikaa

 

   Lentävä lapanen

   Kylläpä marraskuun lopulla saimme hieraista silmiämme sään suhteen, lumi häipyi, nurmikko oli keväisen vihreää. . . . Saimme tehdä lenkkejä ilman jäätyviä varpaita, sormia, nenänpäätä, meitä oikein helliteltiin. Oli vaikea mieltää, että joulukuu alkaa. Vain pimeydessä kimaltavat jouluvalot saivat meidät vakuuttumaan asiasta. Ja vielä joku paheksuu valorimpsuja ja valaistuja suuria kuusia puistoissa, jotka luovat keveyttä ja iloa maailmaan. Ainakin Heinolassa paheksujalle riittää aihetta tähän.

Tämä lentävä lapanen on jäänyt joltain Muonamiehenpuistoon frisbeegolfradalle. Siellä se ilahduttaa pelaajia ja meitä muitakin vaihtamalla paikkaa silloin tällöin, niinhän lentävällä lapasella on tapanakin. Käypä katsomassa, missä se on tänään.

   Mikonsaarentie

   Muonamiehenpuiston kaunein tieosuus on tämä Mikonsaarentie. Se kaartelee juuri niin kuin kotitien täytyykin kaarrella. Ei ole kivaa päästä kotiin viivasuoraa tietä, niinkuin meistä monen on pakon edessä tehtävä. Hiukan nousua tai laskua, riippuen halusta lähteä tai palata. Lähes joka kerta saattaa kohdata metsän asukkejakin tällä tiellä matkan varrella.

     Kova tuuli oli kaatanut Muonamiehenpuiston rannassa vanhan suuren koivun polun yli. Ei hätää, pian sen tuli sahaamaan ”puumies”. Eikä kuka tahansa puumies vaan MK, siis Mikko, Matti, Mauno, vai olisiko Mikael? On hauska idea jättää nimikirjaimet sahaamansa koivun pätkän runkoon. Siinä saa kulkija arvuutella tekijää-

      Möljänpuistosta aukeaa monenlaisia näkymiä, vesille, puistoon ja veden yli keskustan suuntaan. Tämä näkymä on juuri sinne suuntaan. Rauhallinen näkymä jo talviteloille asettuneiden veneiden yli ohi Kivalterin talon ja päätyy harjulle vesitornin korkeuteen. Tämä näkymä on mahdollinen vain talvella, jolloin lehtipuut ovat paljaina. Hauskaa on katsoa kesäistä maisemaa näin talvella.

      Uimarannan autiutta värittävät nämä kirkkaan punaiset kellukkekiemurat, jotka rajaavat kesällä turvallisen uima-alueen. Nyt ne viettävät ansaittua talvilomaansa lojuessaan hiekkarannalla kesää odottaen.

   Nurmimaamuna, Bovista nigrescens

   Minä, joka kaipaan kovin vihreyttä saan iloa nyt sammaleiden loistosta kivien päällä ja kallioilla. Tässäkin puun juurella loistaa sammal antaen maamunille loistavan kasvualustan vielä joulukuussakin.

   Pähkinäpensas, Corylus avellana

   Möljänpuiston pähkinäpensaat eivät näytä antavan talvelle periksi. Niille sää on liian lämmin, ne ovat valmiina kevään kukinta-aikaansa huhtikuun aurinkoisiin päiviin. Hillitkää nyt vielä, tai käy hullusti!

   Voikukka, Taraxacum officinale

   Entäs tämä sinnittelijä, lähellä pähkinäpensaita nostaa kukkivan päänsä tämä voikukka. Eihän tällä liene mahdollisuuksia tämän kummempaan, mutta näinkin se saa huomiota paljon enemmän kuin serkkunsa kesän ruohikossa. Eläköön voikukka joulukuussa!

      Meillä oli Heinolan Kaupunginmuseossa kuvanveistäjä Liisa Hietasen, "Alut ja loput"- näyttely. Oli riemullista käsityön jälkeä, vain hymyileviä museovieraita näkyi. Liisa Hietanen oli virkannut tai kutonut Hämeenkyrön tuttuja ihmisiä iloksemme. Tämä kudottu lukija oli yksi monista, se, vai pitäisikö sanoa hän, istui museon pöydän ääressä lukemassa kudottua kirjaa.

       Maistuisiko virkattu muurinpohjalätty kera mansikkahillon? Näkyy olevan voissa paistettu, varmaan herkullista, eiköhän maisteta, ainakin nuuhkaisemme.

Jos käyt netissä katsomassa mitä Liisa Hietanen tekee, iloisesti yllätyt.

   Kesykyyhky, Columba livia domestica

   Kun taivalsimme ruokakaupasta reput täynnä sapuskaa, oli pakko pysähtyä katsomaan tätä riemullista kylpylänäkyä Kirkkokadun varrella. Oli kuralätäkkö, hiukan jäässä, rikkomalla jään ne saivat siitä upean kylpylän monelle pululle. Aivan kuin ne olisivat nauttineet, kun tuijotimme niitä hymy karehtien suupielissä. Ehkä ne vaistosivat positiivisen tunteemme. Hyvä niin.

Näiden pulujen kanssa me jäämmekin tähän talviseen kylpylään, sinä ja minäkin.

Itsenäisyyspäivän jälkeisiin tunnelmiin. Hyvää matkaa kohti joulua. 

Anneli