Tammikuun lumessa ja pakkasissa

 

   Ilmasto lämpenee, minun jääkarhuni ei siitä välitä. Jäniskin on näköjään käynyt moikkaamassa talviystäväänsä. Jääkarhu ei väisty Heinolasta, sillä se tietää, että sillä on talvi-ihailijoita. Ja vielä voi ihailla jääkarhun muodonmuutosta ruskeakarhuksi keväällä. Se tapahtuu jäidenlähdön jälkeen. Ruskeakarhu elää huomaamatonta elämäänsä keväästä syksyyn odottaen jääkarhuvaihetta. On hauskaa seurata veden korkeuttakin aina saman maamerkin, kesäisen ruskeakarhun kohdalla.

   Nokkonen, Urtica dioica

   Muonamiehenpuiston villinä rehottava entinen lehmälaidun puskee kesäisin korkeuksiin kohoavaa nokkoskasvustoa. Nyt sen kuivuneet varret ovat siemeniä täynnä. Linnuille mainiota talviravintoa riittää, niin suuri on tämä talventörröttäjien määrä. Onhan Muonamiehenpuisto lintujen monimuotoinen paratiisi. Sieltä talvilinnut pääsevät pihojen ruokintapaikoille ja taas takaisin omaan metsään. Onhan Muonamiehenpuisto myös kaupunkilaisten ikioma terveysmetsä, siellä riittää kävijöitä niin kesällä kuin talvellakin.

   Oletko koskaan istunut donitsin sylissä? Muonamiehenpuistossa se on mahdollista, juuri nyt puhtaan valkoisen donitsin sylissä. Se onkin koko puiston ainut istuinpaikka kesät talvet, hieman matala vain. Ehkä tulevaisuudessa saamme lisää istumapaikkoja. Vanhat kaupungin puistonpenkit sopisivat tänne metsään kuin nenä päähän, eikös vain.

   Ahkerat ulkoilijat tekevät uuteen lumeen pian polun, mikä vain paranee ja levenee uusien askelten alla. Viereen ilmestyi joku hento latu, nyt sekin on jo hiihdettävissä. Eikä kukaan kävele ladulla, ei se paljon kävelijöitä kestäisikään. Näin on hyvä, iloitsemme, vielä me kaupunkilaiset saamme pitää oman terveysmetsämme.

   Muonamiehenpuisto pitää sisällään vanhoja puita, keloja ja nuorempaa kasvustoa, kaikki suloisessa järjestyksessä. Tässä rannan jykeväoksainen mänty ja kasvunsa alkutaipaleella oleva kuusi, molemmat ovat saaneet lumikuormaa tammikuun talven tyyliin.

    Puiston keskellä oleva Mikonsaarentie tarjoaa upeita luminäkyjä tien molemmin puolin. Katkenneet ja maahan pudonneet tuomenoksat kukkivat nyt lumikukkia, mielikuvissa vain tuoksuvin kukin. Heinänkorretkin kantavat täällä omaa lumikuormaansa.

   Mikonsaaren tienvarrella on tämäkin taittunut kookas tuomen haara. Sen latva lepää maassa, joten kevät näyttää, onko keväällä oksissa kukkia. Sen odottaminen kestää vielä kolmisen kuukautta, jaksammehan me odottaa. Hyvää kannattaa aina odottaa.

   Möljänpuiston rantamaisema on niin talvinen, ettei sitäkään outo tunnistaisi. Rannassa on jäätä ja jään päällä lunta. Virran keskiosa virtaa hiljalleen vieden kulkiessaan hyydejäätä, ties mihin saakka. Kasautuuko se johonkin vai hajoaako matkan varrella, ken tietää.

   Näin tyhjänä odottaa kesää ja veneitä tämä pieni hotelli Kumpelin rannassa oleva venelaituri, suuremman kaverina. Se peilaa itseään tammikuun valjussa auringonlaskussa unelmoiden sorsista ja västäräkeistä. Sillä västäräkki pesii kesällä jossain laiturin lähellä. Taitavat sorsatkin suosia laiturin läheisyyttä. Tietenkin se odottaa kaunislinjaisia veneitäkin luokseen, jostain syystä se ei taida olla kovin suosittu.

   Ja sitten se tapahtuu, tammikuun valoa tulviva auringonlasku jo kolmen paikkeilla. Aurinko suunnittelee laskeutuvansa Citymarketin ja metsien taakse, kyllä sieltä metsiä löytyy. Sinne on hyvä laskeutua, se on tehnyt sen saman jo kauan, kuinka monta miljoonaa vuotta!?

   Kunnon pakkaset saavat rannan tuntumassa Kumpelin laiturin luonakin jääpeitteen. Sään vaihtelut ohentavat ja taas paksuntavat jäätä, se elää. Se elää kuitenkin hyväntuulisena, siitä kertoo jään halkeaminenkin hyväntuulisiin näkyihin.

Näiden luokse meidänkin on hyvä jäädä, vastakohtana maailmalla velloviin uutisiin, hymyilevän jään suojaan, sinä ja minäkin.

Hyvää talven jatkoa, 

Anneli.