Suomalainen kotimaassa

Näin olemme askeltaneet kohti vuoden loppua, vielä tässä välissä on ihana joulun aika ja lämpimät joulun valot ikkunassa! Ja paljon hyvää mieltä, josta riittää jaettavaksikin. Kimaltelevat laineet hiljentyivät ja asettuivat pari viikkoa sitten aivan uuteen olomuotoon. Kauniita kuvioita ilmestyi vaihtelevasti jäähän. Muutaman päivän välein kuviot saattoivat olla erilaisia. Mielenkiintoisia havaintoja lenkillä nähtyinä. Tämän vuodenajan luonnon suurta taidetta. Heinolan leirialuekin hiljenee kunnioittamaan talvirauhaa. Vain muutama matkailija saapuu viettämään viikonloppua luonnon keskelle. Talven aurinko luo valoa taivaalle ja jään pintaan. Ketun jäljetkin kertovat määrätietoisesta matkasta, kulkiko siitä vain yksi kettu vai useampi? Näin sain tähänkin vuodenaikaan jotain kesäistä väriä. Jäiden keskeltä kasvaa heleän vihreää saunalautta, ehkä voi kuvitella sen muovaavan vaikka kukkanuppuja ja puhkeavan kukkaan juhannuksena. Ties vaikka ihme tapahtuisi. Hiukan vinossa se on, m...

Vielä hiukan, vain hiukan ruskaa, kuin pehmeiksi jäähyväisiksi. Ajatuksiinsa vaipuneen kaihoisan tytön olkapäillä ja polvilla näkyy syksyn jäähyväisiä, oranssimaljakkaan pieniä alkuja. Leuan allekin on tuuli syksyn merkin lennättänyt. Ollaan taas heittämässä jäähyväisiä, nyt heitämme ne syksylle ja sen väriloistolle. Luonto elää hiljaiseloaan, ei kukkia, ei vihreää, ei solisevia puroja . . . . mutta on paljon muuta, jälkiä lumella, lumipitsiä, jäätä, sorsia ja uimareita jääkylmässä vedessä, tyhjiä venelaitureita, jouluvaloja, puissa, pihoilla ja pienessä korissakin. Siinä ovat kohdanneet jänöjussi ja orava. Ei ehkä samaan aikaan, mutta samoja reittejä kulkien kuitenkin, joko kohdaten tai väistellen. Lumi putoaa hiljalleen ruohikkoon, nyt on käsityöihmisen helppo luoda työpiirustus. Kuka virkkaa pitsin ensimmäisenä, minä myöhemmin . . . . Jää venerannassa kertoo, että joku on käynyt juomassa. Jano yllättää koirankin. Mikä onkaan mukavampaa kuin maistella kirkasvetis...

  Raudusk oivu, Betula pendula Jäimme marraskuun alussa ruusuisiin tunnelmiin. Nyt on tullut jo erilaisia tunnelmia. Puut ovat lehdettömiä ja niiden syvin olemus pääsee esiin, yllättäenkin. Tämä koivukin oli paljon pehmeämmän oloinen kesällä. Nyt se on jopa aika hurja! Ei jälkeäkään siitä leppoisasta tuulessa oksiaan heiluttavasta puusta näy. Näinkö meille ihmisillekin käy, kun jotain yltämme riisutaan? Tämä näky ei muutu, vain tuulen suunta muuttaa Storaenson tehtaanpiipun savun suunnan. Nyt oli kova länsituuli. Kävimme hyvästelemässä kesäisiä lempipaikkojamme, joita tapaamme taas keväällä, vasta keväällä. Päästämme pyörämmekin talvilepoon. Harmaatorvijäkälä, Cladonia deformis Metsänpohjaa tehtaan ympäristössä tutkiessamme tuli vastaan tämä kaunotar, harmaatorvijäkälä. Pieniä pikareita syksyisessä metsässä. Muurahaisen teekuppeja. Haisukurjenpolvi, Geranium robertianum Rannassa suuren kallion alareunan suojaamassa syvennyksessä kukki Haisukurjenpolvi! Sinnikäs yrittäjä, ...

  Kesä soittaa keto-orvokin sävelillä Ruskan hohtoa Rantapuiston rantavedessä Osasimmeko me nauttia kesästä ja kauniista ruskasyksystä? Osasimmeko oikeasti vai surimmeko maailmaa järisyttävää sotaa unohtaen luonnon suoman kauneuden ja hoivan juuri tänä kesänä? Näitä kysymyksiä me joudumme nyt pohtimaan itse kukin mielessämme. Mikä kesästä pääsi livahtamaan ohi, mikä jäi kokematta, mihin meillä ei ollut nyt halua? Hirveän vaikeita kysymyksiä, eikä tekisi mieli edes omassa mielessä vastata. Jospa uskaltaisimme kuitenkin, edes salaa. Ei hätää ainakaan ruskan kanssa, minä kyllä vielä tarjoilen sitä iloksi kaikille. Tämä kivikasvo ei jätä ketään ruskan ystävää kylmäksi. Sen hymy aivan loistaa kun se sai ruskan rekvisiittaa ylleen. Siltä oli toinen hammaskin ressukalta pudonnut kesällä, mutta ”hammaslääkäri” sai sen taidolla ja liimalla takaisin paikoilleen ja taas on hymy leveä. Saa nähdä mitä pakkaset tekee, sitten tarvitaan tarkkoja silmiä, että löytyy pudonnut hammas. Liimaa taa...

  Voi mitä värin riemua me tänä syksynä saimmekaan! Kuka olisi aavistanut maaliskuun lumilla tämän. Eipä silloin aavistettu montaa muutakaan asiaa, ruska oli niistä pienimpiä. Kuinka ihanaa onkaan pyöräillä pehmeällä ruskamatolla, jonka laskeva aurinko vielä kultaa! Upeaa kahinaa! Harvoin sorsiakaan näkee näin värikkäässä maisemassa. Tommolan rantametsässä joku ruokkii näitä, eivätkä ne edes huomaa, että olisi muuttoaika, harmi. Kerran kesällä näin naisen heittävän näille valtavasti leipää veteen. Ne syöksyvät nytkin heti luo, kun pysähdyimme kuvaamaan. On jotenkin etuoikeutettu ja kiitollinen olo, kun omalta pihalta aukeaa näin avaraa maisemaa. Tähän ei väsy oli mikä vuodenaika tai vuorokaudenaika tahansa. Sitä voi tuijottaa tai vain vaikka vilkaista joka päivä. Oma vanha tarjottimeni sai kuin saikin ympärilleen villiviinin kauniisti tänä kesänä. Odotin ruskaa, odotin ja sain sen. Sain sen juuri ennen kuin lehdet sateen takia nuupahtivt ja menettivät loistonsa. Niin sai Hei...