Kevään henkäys. .

 .


Kevään henkäys tuntuu jo ilmassa. Ei tarvitse kuin aamulla ikkunasta katsahtaa, niin kevään hurma hiipii mieleen. Aurinko on jäänyt luoksemme!

Maailman surun himmeän musta varjokaan ei voi sitä meiltä täydellisesti pimittää. Sieltä se loistaa ja luo meihin uskoa parempaan huomiseen. Paljon olemme tänä lyhyenä aikana saaneet aivan uutta ajateltavaa, aivan uutta. Aika näyttää,mitä siitä olemme oppineet, jokin on toisin kuin aikaisemmin.


Meillä on lintuja, erilaisia lintuja, sillä meillä on Lintuhoitola. Ja nämä värikkäät papukaijat vievät alakuloiset ajatukset kauas pois. Elämä jatkuu! Huomaathan, että mekin tuemme Ukrainaa, me molemmat!



Näin rauhallisesti odottavat nämä pallukat laiturin kahta puolen, kohta niissä jo keinuu kalaretkelle ja mökille lähteviä veneitä.


Heippa! Olemme saapuneet! Kevään ensimmäisiä airueita matkalla jonnekin pohjoiseen. Välilasku vain matkan varrella täällä. Joukossa on viimevuotisia poikasiakin, ovat selvinneet pitkästä matkasta, nostakaamme hattua!

Kyllä pohjolassakin voi talvehtia. Nämä laivatkin talvehtivat hotellin laiturissa talven yli. Niitä oli tänä talvena jopa seitsemän laivaa, vesillä kulkevaa kesämökkiä. Niistä on parikin myytävänä, joten tiedossa on uusille omistajille ikimuistoinen kesä.


Joko lyödään löylyä? Ei ihan vielä, ensin pitää päästä laineille. Saunalautta oli viime kesänä päivän sana, onkos vielä ensi kesänä, sen aika näyttää. Materiaalia taitaa riittää ensi kesäksikin.

      

Kirkkomme viereisen koivun rungossa on kirkon väreissä oleva linnunpönttö. Kaunis yhdistelmä ja turvallinen paikka pikkuisilla linnunpojillakin. Näitä kirkon väreissä olevia asuntoja on kirkkopuistossa useampikin. Poikaset tottuvat varmaan kellojen soittoon syntymästään lähtien.


Kuin muisto tai ennakkoaavistus kesäisistä aalloista on tuulen kasaamat ohuet jäät. Se on jähmettynyt rannoille ja kohta se taas on hajonnut tuulen tuomien aaltojen myötä. Siis elävää materiaalia on jää nykyään, lie ollut ennenkin. 

Anneli



Kommentit

  1. Hienoa että kevät jo etenee teillä, ja ihan kohtahan on jo huhtikuu. Suloiset papukaijat, tuollaisia näkyi joskus puissa kun asuin Venezuelassa,.Ovatko ne teidän kotieläimiä? Mukavaa kevään odotusta teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva Jael kun kommentoit. Eivät nämä papukaijat meidän kotieläimiä ole. Meidän pienessä kaupungissamme on loukkaantuneiden ja hyljättyjen lintujen Lintuhoitola. Siellä on hauska käydä tervehtimässä siivekkäitä ystäviä. Hyvää kevättä!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sumujen silta

Kuusetkin kukkivat!

Syyskuun iloja ja harmeja Heinolassa