Hyvää Joulua!

Näin olemme askeltaneet kohti vuoden loppua, vielä tässä välissä on ihana joulun aika ja lämpimät joulun valot ikkunassa! Ja paljon hyvää mieltä, josta riittää jaettavaksikin.


Kimaltelevat laineet hiljentyivät ja asettuivat pari viikkoa sitten aivan uuteen olomuotoon. Kauniita kuvioita ilmestyi vaihtelevasti jäähän. Muutaman päivän välein kuviot saattoivat olla erilaisia. Mielenkiintoisia havaintoja lenkillä nähtyinä. Tämän vuodenajan luonnon suurta taidetta.


Heinolan leirialuekin hiljenee kunnioittamaan talvirauhaa. Vain muutama matkailija saapuu viettämään viikonloppua luonnon keskelle. Talven aurinko luo valoa taivaalle ja jään pintaan. Ketun jäljetkin kertovat määrätietoisesta matkasta, kulkiko siitä vain yksi kettu vai useampi?


Näin sain tähänkin vuodenaikaan jotain kesäistä väriä. Jäiden keskeltä kasvaa heleän vihreää saunalautta, ehkä voi kuvitella sen muovaavan vaikka kukkanuppuja ja puhkeavan kukkaan juhannuksena. Ties vaikka ihme tapahtuisi. Hiukan vinossa se on, muttei se talvella haittaa.

Vielä 20 vuotta sitten kukaan ei olisi uskonut saunalauttojen kuuluvan Suomen talvimaisemaan.


Veden äärellä kun ollaan, purjehditaan tai ollaan valmiina purjehtimaan, ei tänään. Entäs jouluristeily sulalla virralla edestakaisin joululaulujen soidessa ja kuuman glögin lämmittäessä matkaajia? Paljon glögiä, paljon joululauluja. Olisikohan tällainen mahdollista? Liian kylmää on.


Tämän veneen soisi olevan tarpeeton, ainakin talvella. Pelastusvene tositöissä talvella saa kananlihalle jo ajatuksenakin. Tosi paikan tullen vene on tarpeellinen, elämän pelastaja. Hyvä, että niitä meillä on.


Ilman tällaisia nostureita ei kaupunkimme olisi jouluvalokaupunki. Olikin jännäämistä meillä katsojilla, rojahtaako miehet järveen vai ei. Hyvin kävi ja taas saimme yhden joulukuusen lisää Rantapuiston kulkijoiden iloksi.


Talvinen kaupungin uimaranta on hiljainen, siellä on vain vain sorsia. Ne nukkuvat rannan tuntumassa, kovat rätkättämiset kuuluvat peräämme, ”oliko pakko häiritä!”, kun lenkillä erehdymme niiden yöunia häiritsemään.


Oman pihan talvinen ilme on aivan erilainen kuin kesällä. Tämä on sitä silmänruokaa, mitä lumi iloksemme tarjoaa. Tyynellä säällä lumi kertyy ja pysyy tämänkin pilvikirsikan oksilla pitkään.


Tämä pieni kävelyreitti vie puiston halki rantaan. Se on kesäisin monen koiranulkoiluttajan ja lenkkeilijän mielireitti. Nyt se näyttää aivan toisenlaiselta, kulkijoitakaan ei näy. Kohta joku hiihtää siitä ja syntyy latu ja liikettä lisää.


Talven väriläikät ovat harvinaisia. Uimarannan ääreen valmistui kesällä tilaussauna, ja onneksi se sai ylleen keltaisen eikä valkoisen värin. Miltä se nyt näyttäisikään valkoisella rannalla. Keltainen sauna on ihana talvisen rannan ilopilkku.


Hyvää joulua meille kaikille, joulusaunan tuoksuin. Avatkaamme mielemme ja sydämemme Joulun Sanomalle. Ei unohdeta Ukrainaa!

Anneli


Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sumujen silta

Kuusetkin kukkivat!

Syyskuun iloja ja harmeja Heinolassa