Hyvää puhtoista uutta vuotta!

 Kultatöyhtökakadu, Cacatua galerita

Kyllä se nyt kuuluu kaikille, kun Lintuhoitolan kultatöyhtökakadukin huutaa, niin että mahasta höyhenet lentää!

Menikö se jo ohi, se uuden puhtoisen vuoden ensihetki!

Tässä on askellettu jo pitkä pätkä tätä talvista tammikuuta. Jo vuoden ensihetkistä lähtien totesimme, ettei tämä puhtoisena säily, tämäkään uusi vuosi. Sodan tietoisuus iskee päin naamaa, kuvittele siinä sitten uutta puhtoista vuotta kun lähimmäiset kärsii ja kuolee.

Realisti nostaa päätään, hyvä niin. Tästä vuodesta meillä kullakin on mahdollisuus tehdä niin hyvä vuosi kun osaamme. Muutamme niitä asioita, joihin kyntemme kykenevät ja löydämme hyvyyttä, iloa ja hymyä. Onko se sitä positiivisuutta, joka tekee olomme kevyemmäksi? Kun olomme on kevyempi, jaksamme ottaa toisetkin huomioon.


Mänty, Pinus sylvestris

Meillä Heinolassa suunnitellaan, niin kai muuallakin. Yleensä suunnitelmat vievät jotain asiaa eteenpäin ja samalla jotain taaksepäin. Niin meilläkin. Kansallisen Kaupunkipuiston jatke, pieni luonnontilainen Muonamiehenpuiston metsä vanhoine puineen ja keloineen saa kohta kyytiä. Suunnitelmissa on tähän pieneen metsään kerrostaloja ja muita rakennuksia! Vetonaulaksi, niin mihin? Siinä menee samalla hiihtoladun, frisbeegolfin ja lenkkeilijän mahdollisuudet lähiliikuntaan. Siinä menee myös lintuharrastajan ja luontokuvaajan mainio paikka nauttia luonnosta lähellä kaupungin keskustaa. No, toivotaan, että luontoväenkin vastustus saa jotain aikaan.


Jääkarhu, Ursus Maritimos

Ei hätää, meitä on tullut puolustamaan vanha konkari Jäämereltä, jääkarhu. Sekin haluaa, että Muonamiehenpuiston rannat säilyttävät vanhat rantapuunsa. Se on juuttunut hiukan jäihin, mutta moni on käynyt jo tarjoamassa apuaan, sen näkee lukuisista jäljistä.


Tänä talvena vielä voi viilettää tässä kahdella tyylillä, kävelijöillekin on tilaa keskellä.


Punatammi, Quercus rubra


Saarnivaahtera, Acer negundo

Näitä puita jäämme kaipaamaan, en ainoastaan minä vaan moni muu.

Saattaahan se ollakin, että suunnitelma ei toteudu. Silloin voimme säilyttää lähiladun, vanhat puut lintujen, liito-oravien, perhosten ja monien muiden iloksi, ja upeat punatammet ja saarnivaahterakin säilyvät. Silloin saa elämänsä loppumetreille tullut tervaleppäkin yhä rauhassa kellahtaa viimeiselle matkalleen rannan jäälle. Sitä toivomme mekin luonto- ja lintuharrastajien kanssa yhtenä joukkona.




Tervaleppä, Alnus glutinosa


Muonamiehenpuiston metsä oli jouluna kuin satumetsää, lumoavaa talviluontoa parhaimmillaan. Sitä ihastelemaan moni lähti yhä uudelleen ja uudelleen, kunnes tuuli teki tepposensa ja lauha sää viimeisteli sen. Meillä, jotka näimme tämän satumetsän, on aarre muistoissamme, valkoinen, pehmeä aarre.

Anneli



Kommentit

  1. Hyvää alkanutta vuotta teille. Sota on kohta kestänyt vuoden, sausi jo loppua kun vahinkoa tullut niin paljon on, myös hyökkäjäpuolelle, mitä ne oikein kuvittelevatet vielä saavuttavansa... Huh, tuo "jääkarhu" on hauska. Luonto on teillä kaunista talvellakin❄️❄️❄️

    VastaaPoista
  2. Niin, sota täyttää mielemme, myötätuntomme on aina puolustajan puolella. Niin paljon pahaa, ei toivoisi kenellekään. Toivokaamme, että hyvä saa voittonsa, maailmassa on kuitenkin hyvää enemmän kuin pahaa. Toivoa hyvään ja kauniiseen kannattaa aina pitää yllä. Luonto on aina puolueeton. Kiitos Jael.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kuusetkin kukkivat!

Syyskuun iloja ja harmeja Heinolassa

Alkuvauhtia syksylle