PERHOSTEN HEINÄKUU!

 

Keisarinviitta, Argynnis paphia

Jos pitäisi mainita yksi asia Heinolan heinäkuusta, se olisi PERHOSET. Alkuun tuntui tahmealta löytää perhosia, muitakin kuin nokkosperhosia. Ei nokkosperhosessa ole mitään, ei ainuttakaan vikaa. Mutta olisihan sitä mukavaa tavata muitakin nokkosperhosen kesäkavereita.

Kun sattumalta osuimme oikeaan aikaan, oikeaan paikkaan niin se oli juhlaa! Hyvä, ettei pelihousut revenneet. Saittalahden tienvierellä karhunputkien kukinnoilla vilisi vain keisarinviittoja! Niitä tuli ja meni, kaikki koiraita, siis noita viiruja siivissään kantavia. Tässä samaisessa paikassa niitä olemme ennenkin bonganneet, siis Saittalahdentien uusi nimi voisikin olla keisarintie!


Keltaritariyökkonen, Catocala fulminea

Aivan ensimmäinen perhonen istui Vasikkasaaren sillanpielessä jo huhtikuun neljäs päivä. Siinä se nökötti edessämme rähjäisenä ja hiekkaisena. Perhonen, jonka ei pitäisi huhtikuussa osua kenenkään eteen. Keltaritariyökkönen, jonka aika olisi osua tiellemme vasta syksyllä! Siis se oli talvehtinut aikuisena! Niinkö siinä oli käynyt?


 Virnapunatäplä, Zygaena viciae

Huhtikuussa alkoi perhoskesämme, silloin emme sitä vielä tienneet. Moni on sanonut, että on ollut vaikea löytää tänä kesänä perhosia, siis olemme olleet onnekkaita.

Sattumalta osuimme oikeaan aikaan Vierumäellekin, Heikkimäkeen. Se on teollisuusalue ilman ainuttakaan teollisuusyritystä, vielä. Siellä on mahtavaa tienvierikasvustoa, joka houkuttelee myös perhosia. Sinä päivänä oli hirveä määrä näitä virnapunatäpliä keltasauramon ja ketokaunokin kukilla. Ne eivät välittäneet kuvaajasta lainkaan, tunkivat ihan käsille. Aika hauska kuvata, perhoset yleensä väistävät kuvaajaa. Koiras on värikkäämpi, naaras hiukan himmeämpi värityksessään.


Lauhahiipijä, Thymelicus lineola

Tämä paksupääperhosten joukko on minulle ollut tänä kesänä aivan uusi tuttavuus. Ne ovat niin pieniä, että en oikeastaan ole noteerannutkaan moisia. Tänä kesänä olemme innostuneet metsästämään kameralla näitäkin. Niitähän löytyy, kun ei kiirehdi.


Meriharakka, Haematopus ostralegus

Toki heinäkuuhun on mahtunut muutakin kuin perhosia, mutta perhoset saavat hehkutusta aina. Tämä meriharakka oli aivan oiva levottoman linnun esimerkki. Siltä oli hukassa jotain, mitä se ei löytänyt etsinnästä huolimatta. Laiturin reunalla nukkuvan sorsan päiväsiestaa ei levoton meriharakkakaan tippaakaan häirinnyt.



Sorsa, Anas platyrhynchos

Kyykistyin kuvaamaan Kaivannon uimarannalla kukkivaa kurjenjalkaa ja niittyhumalaa, hups! Pensaan sisältä putkahti sorsanpoikanen, kohta toinen ja kohta kolmas! Kukahan säikähti eniten? Emo oli käskenyt odottaa siellä, nyt ne huutelivat äitiä ja uivat karkuun. No, kohta laskeutui emo veteen ja huuteli poikasiaan ja ne löysivät toisensa.


Kivilintu

Maailmassa tapahtuu mukaviakin asioita, tiedoksi niille, jotka eivät sitä tiedä tai usko. Heinolassa niitä tapahtuu aika usein, kun pitää silmät auki. Hevossaareen on juuri ilmestynyt kulkijoiden iloksi kivilintu. Rotu on hiukan hakusessa, kurki, haikara tai niiden risteymä. Kuka on tuonut painavan kiven, porannut kiviin reiät ja betoniraudan päässä maailmaa katselee uteliaana kivipää. Kiitos tekijälle, lisää näitä ilahduttamaan kulkijoita!


Ratakone

Ehkä joillekin muillekin on tällainen kiskoilla ja maalla kulkeva kone aivan outo. Minulle oli. Ketterästi se vaihtaa raiteilta maalle ja takaisin työtehtävän niin vaatiessa. Se raivaa radanvarren kasvustoa, siis on ”risusavotassa”. Hauska vehje on tällainen ”ratakone” hauska oli kuljettajakin, kun kohtasimme ja vaihdoimme ajatuksia.


Valkolehdokki, Platanthera bifolia

Ei kaukanakaan kivilinnusta sijaitsee Hevossaaren valkolehdokkipaikka. Tänä kesänä siinä kukki vain kolme lehdokkia, viime kesän kukinnot olivat talventörröttäjinä jäljellä ja niistä voi laskea, että viime vuonna kohosi kuusi tuoksuvaa valkolehdokkia. Alkukesän kuivuus teki tepposensa näillekin.

Tarun mukaan valkolehdokilla oli osuutensa Kristuksen viimeisen yön kärsimysten lievittäjänä.


Tähän tuoksuvaan valkolehdokin maailmaan jätämme itsemme, sinä ja minä keskelle kesää. 

Anneli


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kuusetkin kukkivat!

Syyskuun iloja ja harmeja Heinolassa

TOSSUKOITA JA KUKKOJA HEINOLAN TORILLA