HELMIKUUN HANGILLA!

Vain helmikuussa on helmikuun hanget, vain helmikuun hanget lupaavat jotain, ne lupaavat ja sitä on kutkuttavaa odottaa. Se on aavistus, tuoksahdus, häivähdys – keväästä.

Lunta kyllä riittää, sitä riittää vielä pitkään, se on helmikuun lunta, se on erilaista kuin tammikuun lumi. Vain helmikuussa voi nähdä helmikuun jääkiteitä ikkunassa kera rakkautta viestivän sydämen. Siinä se on, helmikuun helmi!


Onko mitään pysähtyneemmän oloista kuin lumen alla olevat tyhjät venelaiturit? Ilman pilvistä välähdyksenä ilmestynyttä aurinkoa näky olisi kuin kuollutta hiljaisuutta. Nyt kuvassa on elämää, on toivoa antavaa lupausta, lupausta siitä, että kohta on laiturit täynnä veneitä. Nyt vain Tähtisilta suoltaa autoja pohjoiseen ja autoja etelään. Niiden on liikuttava edestakaisin, sillä jokaisella on oma paikkansa ja määränpäänsä. Kukaan ei talvella ajele leppoisesti maisemia katselemassa.


Tänään kirjasto on monitoimitila, ainakin kaupungeissa. Tarkoittaako monitoimitila sitä, että se ei oikein ole kenellekään sopiva, vaan kaikille sieltä löytyy paikka ja tilaa olla ja harrastaa, tavata tuttuja. Viettää kirjan julkistamisjuhlia ym. Meillä on edessä pitkään kestävä kirjaston perusremppa. Aika näyttää, kuinka toimiva kirjasto on väistötiloissaan.


Lintuhoitola selvisi lintuinfluenssan aiheuttamasta pienestä ”kuolemasta” hengissä. Nyt toivotaan, vaan, että ihmiset löytävät tiensä sinne takaisin ensi kesänä. Se vaatii esilläoloa ja pientä näkyvilläoloa. Siellä tehtiin parannuksia lintujen oloihin, toivottavasti katsojatkin kokevat sen.


Liikenteen jälkiä jäällä, kiireisiä menijöitä ja tulijoita siinä on kulkenut.


Vielä on Rantapuisto näin tyhjää. Ei kauaa saa tätä näkyä katsella, kohta on auringossa istujia ja saa hakea vapaata penkkiä.


Tämä voisi olla melkoinen kuva-arvoitus. Lehmuksilla on tässä sanansa sanottavana, painava sanansa. Niin painavat ovat lehmuksen oksat pakkasella, että laskeutuvat polun ylle, että kulkijan on kierrettävä ne. Oli vaikea alkuun ymmärtää, että oksat elävät omaa elämäänsä pakkasen mukaan. Mitä kovempi pakkanen, sen alemmas lehmuksen oksat laskeutuvat.


Tämän tekee jäätyneelle virran rannalle pari nuoskapäivää, jää lähtee lauttoina virran mukaan. Siinä menee pieniä jääriitteitä ja suuria lohkareita. Ja se käy aika äkkiä, eivät ne ole vahvasti juuttuneet rantaan nämä jäät, jotka lähtevät näin kevyesti.


Meillä on lopetettu kaupungin puolesta muuttohaluttomien sorsien ruokinta, se on vapaaehtoisten varassa merkityllä paikalla. Näin hillitään vähitellen näitä talveksi jäävien ”pullasorsien” määrää. Aika näyttää, toteutuuko toive ja uskovatko ihmiset, etteivät ruokkisi sorsia syksyllä, silloin niiden luontainen muuttohalukkuus heräisi, kun ruoka vähenee ja säät kylmenee. Katsotaan kuis käy. Nyt meillä talvehtii muutama sata sorsaa.


Keltaoksakanukka, Cornus alba supsp. stolonifera 'Flaviramea'

Se onnistui, onnistui ensimmäinen kevään airut! Keltaoksakanukka täytti odotukseni.  Pari viikkoa oksa sisällä vedessä ja se paljasti itsessään uinuvan elämän. Talven pakkasessa nukkuva oksa heräsi elämään, eläköön!


Meidän oma hotellimme, Kumpeli Spa sijaitsee rannassa, johon aikoinaan lautta toi matkaajia virran toiselta rannalta, etelästä matkalla pohjoiseen. Nyt matkaajat lepäilevät kylpylän altaissa ja saavat monenlaista palvelua ja hoitoa täällä käydessään. Nykyihminen tarvitseekin monenlaista huolenpitoa ja saa sitä myös.

Tänne Kumpelin hellittelyhoitoihin jäämme, sinä ja minäkin. Hyvää helmikuuta! 

Anneli


Kommentit

  1. Kaunista helmikuun jatkoa teille,ja toivottavasti lumet alkavat pian sulaa.Hurjasti on kyllå tullut teillä lunta.
    Minua hieman säälittävät nuo muuttohaluttomat sorsat🦆🦆,mutta ymmärrän kyllä että.olisi parempi jos lentäisivät talvella lämpimiin maihin.Kun poikani oli.pieni,kävimme syöttämässä muuttohaluttomia sorsia,enkä millään ymmärtänyt miten he kestivät elämää kovassa pakkasessa.Kirjastostanne tulee varmaan hyvä remonton jälkeen.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kuusetkin kukkivat!

Syyskuun iloja ja harmeja Heinolassa

TOSSUKOITA JA KUKKOJA HEINOLAN TORILLA