Kesä huumaa


 Kuka muistaa enää sitä kesän odotusta, ei muistella turhia, älä sinäkään. Turhissa muisteloissa aika vierähtää hukkaan. Ei hukata aikaa, meillähän on vain se aika, mikä meille on annettu. Nyt on kesän aikaa, eletään tätä nyt avoimin silmin ja korvin. Hikoillaan kun siltä tuntuu, nyt on tuntunut usein juuri siltä. Unelmoimme talvella näystä, jolloin voisimme silmiä siristäen katsella koivun oksiston läpi aurinkoa, nyt sen saimme, katsokaamme, iloitkaamme.


Tuomi, Prunus padus

Kun tuomen tuoksu tulvahtaa nenään, silloin vuosikymmenten tuoksumuistot heräävät salamannopeasti henkiin. Niin tuttu on tuomen tuoksu, että sitä ei vahingossakaan sotke muuhun tuoksuun. Mihin sen voisikaan sekoittaa!


Keisarinpikarililja, Fritillaria imperialis

Naapurin Marjatan pihaa on pidettävä silmällä. Ai miksi? Siksi etten nukkuisi hienon näyn ohi. Keisarinpikarinlilja ei aikaile kukkiensa kanssa, ne kukkivat ja sitten ne eivät kuki, kaikki on ohi. Eräänä keväänä nukuin onneni ohi, nyt olin valppaana.


Tulppaani, Tulipa

Heinolassa on vanha historiallinen Paimenkallio. Sen juurella on oikea sipulikukkien pieni meri. Kaupunki on istuttanut kaikkien iloksi siihen kevään kukkijoita. Tulppaanien puna on juuri sellainen oikea tulppaanien puna, eikös olekin juuri oikea sävy!


Voikukka, Taraxacum ja Sitruunaperhonen, Gonepteryx rhamni

Ilman voikukkia ei ole kesää, ei kunnon kesää ainakaan. Kukka, jota inhotaan ja rakastetaan, kumpaan joukkoon itse kuulut? Mistä tulee rakkaus, mistä tulee inho jotain kasvia kohtaan? Itse en inhoa tätä pientä aurinkoa, joka sinnikkäästi kasvaa yhä uudelleen, vaikka juuri ruohonleikkuri ajoi sen yli. Sitruunaperhonenkin saa alkukesän ravintoa juuri voikukasta, kun vielä ei ole paljon muita kukkijoita. Eläköön voikukka!


Kangasperhonen, Callophrys rubi

Tämä perhonen meinaa jäädä huomiotta, pieni vihreä perhonen, se on ensimmäinen kotelona talvehtinut perhosemme. Se lentelee toukokuun alkupuolelta kesäkuun puoliväliin. Se on helppo tunnistaa, sillä se on ainut vihreäsiipinen perhosemme.


Heinolan rautatiesilta kokee kasvojenkohotuksen, kukapa siitä ei hyötyisi. Edellisestä sillan maalaamisesta on ties kuinka kauan. Alkujaan sillan väri on ollut tummanpunainen, siihen ei kuitenkaan nykypäättäjät suostuneet, harmaa on turvallinen ja melkein huomaamaton väri. Nyt on silta paketissa loppuvuoteen saakka. Tavarajunakin ajaa tunnelissa, ei saa veturinkuljettajat ihailla maisemaa, suru.


Kanadanhanhi, Branta canadensis

Luonto on pitänyt kuivana ja helteisenä toukokuuna kovaa kiirettä. Kukkimiseen jää aikaa vähän, pitää ennättää, kaikki tapahtuu nopeasti. Onko kanadanhanhetkin tässä vauhdissa mukana, nyt purjehtivat jo jälkikasvunsa kanssa laineilla.

Mehiläishaukka, Pernis apivorus

Heinolan lintuhoitolassa voi nähdä lintuja, joita ei normaalisti näe. Tämä mehiläishaukka ei ole häkissään yksin, sillä on kaksi muutakin sukulaista. Tämän haukan iästä voi tehdä johtopäätöksen sen silmän mukaan, aikuisella on silmän värikalvo keltainen. Mehiläishaukka on erittäin uhanalainen, tämäkin oli loukannut siipensä, paranemista on hyvä odotella lintuhoitolassa.

Tästä toisesta kuvasta voisi kuvitella linnun tanssivan vaikka polkkaa, siinä näkyy vasen vahingoittunut siipi.


10. Paatsamasinisiipi, Celastrina argiolus

Tämä paatsamasinisiipi on maamme kevään ensimmäinen sinisiipi. Sen lentoaika on toukokuusta kesäkuun puoliväliin. Toinen sukupolvi on mahdollinen heinäkuusta syyskuuhun. Paatsamasinisiipi valittiin kansallisperhoseksi itsenäisyytemme 100-vuotisjuhlavuonna. Siipien sininen yläpinta ja vaalea alapinta sopivat hyvin Suomelle.


Kalalokki, Larus canus

Aika harvoin näkee kalalokin koivun oksalla. Huomaathan miten se siinä on. Ei niinkuin linnut yleensä, koukistaen varpaat oksan ympärille. Tämäpä seisoo oksalla samoin kuin maassa tai kivellä. Vakaasti se pysyi oksalla. Ei se tosin siinä kauaa viipynyt, vaan lennähti maahan tepastelemaan.

Tähän erikoiseen näkyyn mekin jäämme tasapainoilemaan kukin omalle oksallemme kesästä nauttien, sinä ja minä. 

Anneli






Kommentit

  1. Suomen kesä on niin intensiivinen ja kaunis💚Hyvää kesäkuuta Anneli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin itsellesi hyvää kesäkuuta, pidä itsestäsi huolta!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

TOSSUKOITA JA KUKKOJA HEINOLAN TORILLA

Syyskuun iloja ja harmeja Heinolassa

Alkuvauhtia syksylle