TALVEN OTE LIPSUU

 

   Talvi taitaa tehdä vanhoja temppujaan. Ote lipsuu, sitähän me olemme jo odottaneet. Joka vuosi tähän aikaan on jo odotuksen kiihko nousussa. Emmehän me halua olla liian kauan talvi-ihmisiä. Etenkään näin kipakan talven. Aikansa ja rajansa kaikella. Nyt on se aika, jolloin kuljemme etukenossa kevään suuntaan. Tarkkailemme lumen häipymistä, järven jäiden ohentumista, iloitsemme, kun muutokset ovat selviä! Maaliskuussa onkin kiva huomata muutoksia, olemme aika tarkkoja huomaamaan niitä. Saimme viettää hyvän talven, luntakin riittävästi moneen talvipuuhaan. Tästä on hyvä jatkaa auringon loistaessa ja lämmittäessä nuoria ja vanhoja luitamme.

   Vietimme talven ja valon juhlaa, sillä Heinolan kaupunki juhlii. Tänä vuonna juhlimme, sillä kaupunki täyttää 250 vuotta. Kaupunkina se on pitkä aika ja juhlimisen arvoinen. Sillatkin saivat juhlavalaistuksen.

 Rantapuistossa sai käyskennellä värikkäiden valojen valaistessa puiston puut, riemastuttavaa oli ihastella tätä värimaailmaa. Hauskaa oli askeltaa siellä pimeydessä toisten kanssa, vaikka viima hiukan poskipäitä nipistelikin.

   Maaherranpuistossa vasta vauhtia oli. Tosi hurjan näköisiä valoteoksia ja ilmassa leijuvia väriviiruja. Kyllä siellä oli paljon ihailtavaa ja ihmeteltävää, mutta kyllä oli väkeäkin sitä ihailemassa. Keskikäytävällä oli ihan ruuhkaa siinä pimeydessä, kun toisiamme väistelimme. Välillä värit vaihtuivat sinisen eri sävyihin. Siniset puut ja niiden yläpuolella suuria valopyöriä vaihtaen väriään. Aika ihmeellistä, että valoilla saadaan aikaan näin paljon muutoksia tuttuihin paikkoihin ja maisemiin.

   Kaupungin vanha kirjasto sai ylleen valojen puvun. Siihen heijastui maapallo, kartta ja kukkia sekä perhosia, ne saivat mielikuvituksen laukkaan. Oli hauskaa seistä töröttää kadun toisella puolella ja seurata valo-ohjelmaa alusta loppuun. Osa ihmisistä jatkoi matkaansa huomaamatta kokonaisuutta. Tämän kaiken saimme nauttia vielä pakkassään ja lumen luodessa kunnon talvisen tunnelman.

   Ja kuinkas kävikään! Liikennemerkki peilailee itseään jo vesilammikossa. Siis lumi teki temput ja alkoi häipyä sinne minne lumi joka kevät häipyy. Ei tuo meitä huolettanut, menköön vain, hyvää matkaa!

   Rautatiesillalta kaupunki näyttää jo selvästi keväiseltä, virta soljuu jo leveänä jäistä vapaana. Mitä nyt Rantapuiston venelaiturien äärellä vielä voi nähdä hiukan jäätä. Tuo vähäinen jää on selvästi kevääseen kuuluva tuttu näky.

   Jopa Hevossaaren sillallakin näkyy jo kevään merkkejä. Suuri alue on vapautunut jäästä, taitaa olla samaa luokkaa viime kevään kanssa. Vielä ei kuitenkaan näkynyt vesilintuja siinä uiskentelemassa, ei siihenkään kauaa kulu.

   Laulujoutsen, Cygnus cygnus

   Ihan selvä keväinen airut on joutsenten ilmestyminen uimarannan jäiden sekaan. Tuuli on painanut jäälohkareita jään reunalle, mutta ei se joutsenia häiritse, siinä ne tyynenä tutustuvat vanhoihin maisemiinsa ja tietenkin katsojiin myös. Tosin arvokkaasti kaukaa vain, niinhän joutsenilla on tapana, ne eivät ole pullasorsia.

   Naakka, Corvus monedula

   Möljänpuiston lumesta vapautuvalla nurmikolla käy ahkera touhu. Naakat etsivät sopivia herkkuja itselleen. Ties mitä ne löytävätkään koko talven lumen alla hautuneita herkkupaloja kevätkuntoa kohentamaan.

   Varis, Corvus corone cornix

   Ylhäällä naakan yläpuolella tammen oksistossa on tarkkailuasemissaan varisherra. Tarkkaan se seuraa, mitä naakka löytää. Variksethan näyttävät aina olevan herroja hännystakissaan, niinhän tämäkin.

   Kanadanhanhi, Branta canadensis

   Jaa - näistä ei oikein saa kevätiloa pulpahtamaan rintaansa. Kanadanhanhien etujoukko, kaksi nuorta yksilöä tulla tupsahti vastaan Tommolan lumesta vapautuvalla nurmikolla. Tästä se alkaa ne kulkuväylien jätökset. Olemmekohan me jo niin tottuneet askeltamaan hanhenkakan peittämillä käytävillä, että olemme jo alistuneet tähän. Kesä ei kuulukaan yksin meille ihmisille. Voisiko se olla näin, mieti sinäkin.

Näihin mietteisiin, hanhien jätösten pohtimiseen jäämme tällä kertaa sinä ja minäkin.

Hyvää kevättä, 

Anneli