KEVÄTTÄ, VIITTÄ VAILLE KESÄÄ

   Nyt kyllä ymmärtää, miten sitä talvella unelmoi keväästä. Joskus ihan ihmettelin, eikö kaunis talvi riitä, ei, ei se aina riitä. Tuo vaihe elämässämme, 16 talvea Välimeren pohjukassa pyöräilemässä vuorenrinteillä ja rannoilla voi olla syy, että kaipaa kasvien vihreyttä ja luonnon ääniä. Nyt voi sitten sydän täynnä kiitosta ja riemua iloita joka päivä luonnon heräämisestä ja kasvuvoimasta. Ihanaa!

Taivaskin on sinisempi kun vihreyden läpi sitä voi kurkata.

   Kirsikkapuu, Prunus sargentii

   On meillä Heinolassakin kirsikkapuiden huumaa, juhlasta en tiedä, mutta miksei olisi. Kirsikkapuita voi vallan mainiosti nimittää juhlaviksi puiksi, niiden tiimoilla juhlitaan kaikkialla maailmassa. Meillä niitä on istutettu paljon puistoihin, kestänee parikymmentä vuotta niin Heinolassakin juhlitaan puistoissa suurten puiden alla.

   Tuomi, Prunus padus

   Kirsikkapuut hohtavat punaisen sävyissä, mutta metsän tuomi on konservatiivi. Valkoinen on sen väri vuodesta toiseen, mikään ei sopisikaan keväistä metsää keventämään kuin valkoisena kukkiva suuri tuomi. Metsäkin tuoksuu ja tuo lapsuuden mieleen.

   Purppuratuomi, Prunus padus 'Colorata'

   Mitäs tekeekään hiukan kun jalostellaan ja risteytetään, tai jotain sinnepäin. Meillä onkin tuomi, joka hohtaa korkeuksiin punaisena! Harmi, että joku oli kyllästynyt purppuratuomeensa ja nyt se on poissa, mutta kirkonkylässä raitin varrella tämä yksilö luo väriä kulkijoiden muistoihin, onneksi on vielä tämä.

   Paimenkallion juurella tehtiin jotain, jota on jo kauan toivottu, moni muukin kuin minä on toivonut. Raivattiin kallion kylkeen tehdyn reliefin edestä siihen kasvaneet villiviinit pois! Eivät jääneet kaupungin työntekijät vähälle kiitokselle, kun satuimme juuri silloin paikalle! Nyt näkyy reliefin lehmät ja paimenpoikakin, ei tarvitse arvuutella, mitähän siellä piilossa oikein on.   

   Naurisperhonen, Pieris rapae

   Paimenkallion juurella on sipulikukkien alue, nyt siinä voi jo nähdä perhosiakin, tämä naurisperhonen siinä ystävänsä upeahohtoisen kärpäsen kanssa nautiskelee auringonlämmöstä viime kesäisellä vaahteran lehdellä.

   Kerrannaiskukkainen narsissi, Narcissus 'Tahiti'

   Siinä vieressä kukkii komeana upea narsissi, mutta perhonen eikä kärpänen olleet lainkaan kiinnostuneita kukasta. Niille riitti vaahteranlehti antamaan lämpöä ja iloa auringosta.

   Kalalokki, Larus canus, Kanadanhanhi, Branta canadensis

   Jyrängössä olikin näytelmää luonnonystäville tänä keväänä. Satunnaiset ohikulkijatkin ymmärsivät, mistä näytelmässä olikaan kyse. Kalalokeilla on ollut vuosikausia pesäkivenään tämä kivi Asukastuvan rannassa. Toukokuun alkupuolella kiven äärellä käytiin taistelua, suuret kanadanhanhet päättivät valloittaa kiven omaksi pesäkivekseen. Seurasimme lokkien kiukkuista ylilentoa ja hyökkäyksiä, se tuntui vaan jatkuvan ja jatkuvan, hanhet eivät lähteneet, lokit eivät luovuttaneet, meidän oli jo lähdettävä. Lokit kävivät välillä hengähtämässä katonreunalla, me jäimme miettimään, joutuvatko pienet väistymään suuremman tieltä pois.

   Mutta vierailu kymmenen päivän kuluttua näyttikin pienempien jääneen voittajiksi! Lokkirouva hautoi tällä kiistanalaisella kivellä! Hanhista ei näkynyt jälkeäkään. Joskus luonnossa voi käydä näinkin, hyvä juttu.

   Meistäkin on mukava jäädä voittajan seuraksi juuri tälle kivelle poikasia odottamaan, yksi vai kaksi poikasta? Hyvää kevättä, 

Anneli