KESÄ PÄÄSI VAUHTIIN!

 

   Raate, Menyanthes trifoliata

   Hei, me saimme sen! Ihanan kesän Heinolaan. Ei haittaa, vaikka koko talven tätä saimme odottaa, mehän tiesimme varmuudella, että tätä se on. Kesä vie meitä, kuin pässiä narussa, antaa vaan viedä. On niin autuasta olla onnellisen tietämätön ja nauttia kesästä. Osaathan sinäkin ottaa kesän näin, juuri tänä kesänä se on entistäkin tärkeämpää nähdä ja ymmärtää kesää.

   Näin tekee Raatekin, se nostaa päänsä kaikkien yläpuolelle, jopa etualan kurjenjalkojenkin yläpuolelle ja katselee ympärillään vallitsevaa kesäistä maailmaa.

   Puna-ailakki, Silene dioica

   Tuntuu, että tämä kesä on oikea puna-ailakkien kesä. Niin runsasta on kukinta ja niin tomerasti ne nousevat ympäristöstä heinien ja muiden kukkien joukosta ylös.

   Pikkukultasiipi, Lycaena phlaeas

   Perhosten aikaa on ollut jo pitkään, niitä on niin hauskaa löytää ja taas kadottaa. Tienreunojen niitto vie perhoskuvaajilta löytömahdollisuuden ja nyt into lupiinien hävittämisen kanssa tekee samaa. Leikkureilla ja viikatteilla menevät kaikki muutkin kukkivat kasvit. Onneksi näiden tuhoajien into on lyhyen pinnan varassa, pienen matkan päässä taas kaikki saavat kukkia, pölyttäjiä ja perhosiakin löytyy. Tämä pikkukultasiipi tulla tupsahti oman kukkaruukkuni markettaan.

   Heinolassakin laulettiin suurella joukolla ja -innolla Suvivirsi kirkon edessä. Samalla kohdattiin ystäviä ja etenkin niitä ystäviä, joita kohdataan ainoastaan Suvivirren äärellä, näin kävi meillekin, aika hauskaa oli huomata se taas.

   Avattiin Heinolassa kesää myös jämäkän musiikin voimalla. Torilla kaikui monille jo tutuksi käynyt sotilassoittajien kesänavausmusiikki. Se naulitsi toriväkeä kuuntelemaan ja ajattelemaan tätä aikaa ja juuri tätä musiikkia. Siinä kohdattiin taas kanssakulkijoita musiikin äärellä.

   Isokoskelo, Mergus merganser

   Heinola on vesilintujen kaupunki, harvoin voi pyöräretkeltään palata, ettei olisi jossain nähnyt vesilintuja. Näin etenkin alkukesän aikaan saattaa hyvällä onnella nähdä jotain sykähdyttävää. Jyrängön uimarannalla kuului eräänä päivänä aivan outo ääni, ”rok-rok”. Laiturilta tähyily auttoi, isokoskelonaaras ”koulutti” neljää poikastaan! Olikin aika vilskettä, ei mitään järjestystä, kuka milloinkin pulahti pinnan alle, kuka ennätti emon selkään, välillä pieneksi hetkeksi kaikki. Tätä oli varmaan tapahtunut jo ennen meidän tuloamme ja sama touhu jäi jälkeemme, kun jatkoimme matkaamme onnellisena näkemästämme.

   Telkkä, Bucephala clangula

   Tämän telkkäpesueen touhun seuraaminen Sepänniemen rantatöyräälle vangitsi meidät lumoutuneena katselemaan tätä liikkumisen nopeutta. Harvoin olivat kaikki pinnalla, tai sukelluksissa. Vilske ja veden roiske olivat hauskaa seurattavaa samoin kuin isokoskeloidenkin touhu.

   Tavi, Anas crecca

   Mitä tapahtuu, kun ensimmäisen kerran elämässään näkee aivan liian pikkuisen sorsan? Tajuaa, eihän tällaista olekaan. Tietoa kuitenkin on jossain takaraivossa, kyllä pitäisi muistaa. Haltioituneena katsoja vain seuraa lintujen touhua Sepänniemen hulevesialtaassa. Ne eivät tunnu häiriintyvän rauhallisista seuraajista, antavat kuvata itseään. Tuntuu, että olisi hiukan poseeraamistakin, siis mukava kohtaaminen Tavin kanssa tapahtui. Toivottavasti ei jää viimeiseksi kohtaamiseksi.

   Valkoposkihanhi, Branta leucopsis

   Heinolassa on ongelmana kanadanhanhet suurten poikueidensa kanssa. Nämä valkoposkihanhet ovat harvalukuisia ja niillä on vain vähän poikasiakin. Kananiitynlahden rannalla pesi kaksi paria, molemmilla oli vain kaksi poikasta. Siis ei nurmikoillakaan ole valtavia jätöksiä näiden jälkeen, kulje rauhassa.

   Alppiruusu, Rhododendron Tigerstedtii-ryhmä

   Reumasäätiön entinen sairaala tarjoilee vieläkin meille aarteitaan. Nyt toisenlaisia, värikkäitä, eksoottiselta näyttäviä, kimalaisten suosikkeja. Suuri alppiruusupensas on ollut joskus sairaalan aikaan varmaan paljon pienempi, nyt se taitaa olla Heinolan suurin ja komein, tietääköhän kukaan suurempaa, odotellaan tietoa.

   Kalalokki, Larus canus

   Tässä onkin melkoinen pesäpaikka! Ennakkoluulotontako tämä on? Tähtihovin lenkillä rannan lähellä on kauan sitten uponnut jokin proomu. Siitä on jäänyt näkyviin vain kokkapuu, muutamia reunalautoja ja joitain metallivahvikkeita. Vuosien aikana on siihen alkanut kasvaa sammalta ja heinääkin. Kukahan se keksikään, että mainio paikka pesälle. En osaa kuvitella poikasten kuoriutumisen hetkeä, olisi hauskaa nähdä se, rantaan on sentään matkaa.

Tähän kalalokin seuraksi ja turvaksi jäämme mekin, sinä ja minäkin 

Anneli