MARRASKUUN HEINOLAA

 

   Lehmus, Tilia x vulgaris Rantapuiston väririemua

   Marraskuuta, sitä ensilumenodotuskuuta tallustetaan Heinolassakin. Pyöräretkien aika on jäämässä tauolle. Ihanaa loppuriemua koin ajaessani kahisevissa pudonneiden lehtien värimaailmassa. Pienoisia pyöräretkien yrityksiä pitää vieläkin kokeilla, jos sää sen suo. Saimme loistavan syksyn, ei ole valittamista ainakaan värimaailman suhteen. Tuntui, että vastaanottamisen riemulla ei ollut rajaa. Ero ruskapuun ja lehdettömän puun välillä on melkoinen, nyt sen oikein huomaa, kun katsoo Rantapuiston lehmusten värimaailmaa.

   Kauniina aurinkoisina syyspäivinä oli rantapuiston penkeillä istujia. Sain kuitenkin kuvan tyhjästä penkistä, joka odottaa vain sinua lukijani. Syysauringon lämmittämä ruskea puupenkki, ole hyvä, se on vapaa sinulle! Pidä kiirettä, kohta sen joku varaa, siinä on hyvä ajatella juuri niitä sinisiä ajatuksia.

   Hopeasalava, Sali x alba var. sericea ’Sibirica’

   Ruskasta innostuneena hopeasalava, entiseltä nimeltään hopeapaju, päätti pukea ylleen loistavan ruskan. Latvusto on osittain pudottanut lehtiänsä, mutta väriä kuitenkin riittää. Minulle puu on kyllä edelleen hopeapaju olkoon se muille hopeasalava, sinullekin lukijani. Nämä puut kaunistavat runsaina Heinolaa tuoden pehmeää värimaailmaa kaupunki-ihmisten ulottuville.

   Heinolan pieni ortodoksikirkkokin sai osansa ruskasta, riippuvaoksainen rauduskoivu pitää lehtensä pidempään kuin hieskoivu. Siksi se antoi pienelle kirkollekin syysajan säväyksen, kun siellä piipahdimme pienellä retkellä. Hiukan tuntemattomaksi on pikkuinen kirkko jäänyt, mutta ehkä tulee nyt piipahdettua, kun saimme kuulla mielenkiintoisesti kirkon historiaakin.

   Eiköhän hypätä tällaisen upean koneen rattiin. Aivan uusi tuttavuus ainakin minulle. Melkein silmät ymmyrkäisinä ihailin sitä ja voimaa, millä se sai tutun Soukankärjen metsän Hevossaaressa muuttamaan ilmeensä. Miten se oikeastaan on, tuttuun metsään ei saisi kajota, ei ainakaan näin paljon. Sehän on kuin minä omistaisin tämän metsän, olenko ottanut omin lupineni sen omakseni? Otanko nyt harvennetun metsän omakseni? Varmaan otan, niin usein siellä kuitenkin käyn.

   Punakärpässieni, Amanita muscaria

   Valkoinen pallo metsässä. Olethan joskus huomannut, luullut sitä joksikin, mikä lie-sieneksi. Niin minäkin vielä jokunen vuosi sitten ajattelin. En enää, sehän on punakärpässieni nuorena. Kun se kohoaa maasta ylemmäs nuo punaisen sienen valkoiset läntit jäävät sen hattuun. Ne ovat vain kevyesti kiinni, niitä voi sormin liikuttaa tai poistaa, olen kokeillut, kokeile sinäkin, hellästi. Ei ole tarpeen nuoleskella sormia sen jälkeen, pyyhkäise vaikka housunlahkeeseen sormi puhtaaksi.

   Siperianunikko, Papaver croceum

   Siperianunikon kukinta-aika on kesä-elokuu. Meillä Heinolassa kukinta jatkuu yhdessä paikassa vielä ainakin lokakuun loppuun saakka. Se paikka on Reumantien hulevesialtaan uusi kukkaketo. On mielenkiintoista seurata, miten kasvit vähentyneessä valossa ja lisääntyneessä viileydessä sinnittelevät, pienentäen kukkiaan, lyhentäen varsiaan, kunnes . . .

   Puna-apila, Trifolium pratense

Sepänniemestä löytyy toinen sinnikäs tyyppi. Se muka kasvaa, ehkä tekeekin sen, mutta hidastetussa muodossa. Silmin ei kasvua huomaa, mutta kasvi on jäntevä ja elinvoimaisen näköinen. Sinnikäs tämä on, pienen lammikon yläreunaa somistamassa ruskeana kuivuvien heinien ja jäykkien nokkosten varsien rinnalla.

Tähän kauniin kiven päälle ihan apilan viereen mekin voimme istahtaa katsomaan punaista pientä kaunotarta ja toivomaan sille kevään kasvun iloa, sinä ja minäkin.

Hyvää marraskuuta ystäväni.

Anneli